Yle julkaisi hiljattain uutisen, jonka otsikko kuuluu: ”Suomalaisten työhalut romahtavat: taloudellinen turva houkuttelisi luopumaan nykytyöstä”. Uutisen mukaan vain 11 % suomalaisista jatkaisi työntekoa entiseen tapaan, jos taloudellinen pakko ei ohjaisi päätöksiä (Työolotutkimus, 2023). Asian voi hieman leikkimielisesti muotoilla niinkin, että lähes 90 % suomalaisista on ”firettäjiä” tai ”downshiftaajia”. Onko marginaaliajattelusta siis tullut valtavirtaa?
Disclaimer: Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sivu sisältää mainoslinkkejä.*
Sisällysluettelo:
Aluksi – Työ on kuin harrastus… vai onko sittenkään?
Varsin usein kuulee sanottavan, että unelmien työ on ”melkein kuin harrastus”. Tällaisiakin työtehtäviä varmasti on, mutta tosiasiassa suomalaisten suuri enemmistö (89 %) vähentäisi työntekoa tai lopettaisi sen kokonaan, jos se olisi taloudellisesti mahdollista.
Vaikuttaa siltä, että vain hyvin harvalle työ lopulta on sellainen intohimo, jota tekisi vaikka vapaa-ajallaan. Suurelle enemmistölle työ on vain työtä, jota tehdään rahan takia. Kaikilla ei myöskään ole suurempaa intohimoa kehittyä työssä tai edetä uralla, mikä on täysin hyväksyttävää.
Muuttuneet arvot – Palkkatyö ei ole enää keskiössä
Työolotutkimuksessa suomalaisille on vuodesta 1984 esitetty seuraava kysymys:
Jos saisit rahaa eikä tarvitsisi käydä työssä, mitä tekisit?
Vielä vuonna 1984 peräti 30 % suomalaisista vastasi jatkavansa työntekoa entiseen malliin. Uusimmassa vuoden 2023 tutkimuksessa näin vastasi enää 11 %. Kyseessä on suhteellisesti valtava pudotus, mutta mistä se kertoo?
Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Anna Pärnänen on muotoillut asian Ylelle seuraavasti:
”Yhä useampi miettii, miten aikansa käyttäisi, jos taloudellinen pakko ei ohjaisi päätöksiä.”
Kääntäen ilmaistuna yhä useampi suomalainen on siis alkanut pohtia vaihtoehtoja työnteolle. Yhtäältä taustalla voi olla yleinen vaurauden lisääntyminen yhteiskunnassa verrattuna vaikkapa mainittuun 1980-lukuun. Toisaalta kuitenkin myös arvot ovat tutkitusti muuttuneet.
Pärnänen on muotoillut muuttuneen arvomaailman seuraavasti:
”Työpaikoilla koetaan kiirettä ja kaivataan enemmän joustoa. Samalla ihmiset haluavat käyttää aikansa merkityksellisemmin, jos taloudellinen tilanne sen sallisi.”
Työolotutkimuksen mukaan nuoret myös kokevat työn sisällön palkkaa merkityksellisemmäksi asiaksi aiempia sukupolvia useammin.
Työelämä on eittämättä muuttunut hektisemmäksi. Kirjeiden aikakaudella oli tavallista, että vastausta odotettiin viikko tai pari suuntaansa, kun taas nyt erinäisten viestintäsovellusten aikakaudella jo tunnin viive saa monet kärsimättömiksi. Puhumattakaan kaikenlaisten (ulkoisten ja itseaiheutettujen) keskeytysten määrästä, joita nykypäivänä riittää. Samaan aikaan työtehon mittaaminen on yleistynyt keskittyen reaktiivisuuteen – kenties työn mielekkyyden ja laadun kustannuksella.
Taloudellinen pakko – velkapallo jalassa
Olen joskus kärjistäen muotoillut, että (liian) suuri asuntolaina (suhteessa tuloihin) on eräänlaista modernia velkaorjuutta. Pahimmillaan ihminen elää maaorjuudessa kuin entisaikojen torppari – velkaa voi olla jäljellä enemmän kuin talon arvo on. Ylen Suomessa on miljoona asuntoa väärässä paikassa -artikkeli herätti aikanaan laajaa keskustelua liittyen asuntojen arvon romahtamiseen syrjäseuduilla.
Jos asuntolainan lisäksi on lainaa vielä vaikkapa autosta, veneestä, mökistä ja remonteista sekä erilaisia kulutusluottoja ja luottokorttivelkaa, luo tämä tehokkaan taloudellisen pakon pysyä niin sanotusti oravanpyörässä. Kuvaavaa on, että Danske Bank julkaisi hiljattain kyselytutkimuksen, jonka mukaan naisista 33 prosenttia ja miehistä 26 prosenttia arvioi, että heillä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia erota halutessaan.
Toisaalta inflaatio takaa sen, että se mikä eilen riitti leivän ostamiseen, ei riitä siihen enää huomenna. Inflaatio pitää toisaalta talouden pyörät pyörimässä, mutta samalla se myös osaltaan pakottaa ihmiset käymään töissä, eikä tee työelämästä pois jättäytymistä helpoksi.
Taloudellinen riippumattomuus on aina suhteellista
Taloudellinen riippumattomuus on aina riippumattomuutta suhteessa muihin: jos jokaiselle suomalaiselle annettaisiin miljoona euroa, ei tuo summa enää takaisi taloudellista riippumattomuutta. Sen sijaan tällainen skenaario johtaisi hintojen nopeaan nousuun (kysyntäinflaatio), jonka myötä vaikkapa tavallinen omakotitalo maksaisi pian 10 miljoonaa, leipä tuhat euroa ja niin edelleen. Toisaalta myös palkat nousisivat nostaen työnteon houkuttelevuutta. Kyseessä on taloustieteen peruslainalaisuus.
Siispä elääkseen vapaaherrana tai -rouvana on lähtökohtaisesti oltava merkittävästi vauraampi kuin muut. Tämä puolestaan usein edellyttää tavalliselta keskiluokkaiselta palkansaajalta raivokasta säästämistä ainakin alkuvaiheessa – on oltava valmis siihen, mihin muut eivät ole.
Lopuksi – 89 % suomalaisista on ”firettäjiä” (tai ainakin haluaisi olla)
Työolotutkimuksen tulos on ainakin minun mielestäni hieman yllättävä. Mediasta ja keskustelupalstoilta saa nimittäin usein lukea kriittisiä kommentteja koskien kaikenmaailman firettäjiä ja downshiftaajia.
Todellisuudessa suomalaisten suuri enemmistö haluaisi elää pääomatuloilla ja jättää palkkatöiden tekemisen kokonaan tai korkeintaan tehdä osa-aikaisesti jotain hanttihommia. Onko siis niin, että kriittiset äänenpainot tulevat lähinnä heiltä, jotka eivät ole koskaan kyenneet itse säästämään juuri mitään?
Ehkäpä yhteiskunnan vaurastuminen ja arvojen muutos on myös saanut yhä useamman kyseenalaistamaan työnteon mielekkyyden tai pohtimaan sitä vaihtoehtoa, että millä edellytyksillä palkkatyöstä voisi jäädä pois. Tämähän ei suinkaan tarkoita täysin toimettomaksi ryhtymistä.
Lue seuraavaksi: Onko taloudellinen riippumattomuus mahdotonta, kuten Ylen kolumnisti väittää?
Laita blogi tilaukseen alta, niin et koskaan missaa yhtään postausta!
Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen yleensä aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!
Itse olen välillä miettinyt, mitä tekisin jos esimerkiksi sijoitusomaisuus olisi sen verran mittava, että töistä poisjääminen olisi mahdollista. En usko että tekisin sitä ihan täysin, sillä vaikka välillä on tosi vaikeaa lähteä töihin ja kaikki tuntuu olevan ihan hanurista, luo työpäivät kuitenkin arkeen tietyn rytmin josta pidän.
Mitä tulee ”unelimien työhön”, en usko että sellaista asiaa on olemassa. Vaikka saisi kehitettyä harrastuksesta työn itselleen, se rupeaa kuitenkin jossain kohtaa tuntumaan työltä ja se ”rakkaus” siihen karisee pois. Olen tämän ihan itse kokenut.
Olen tietämättäni sijoittanut jo kohta 20 vuotta mutta sanan varsinaisessa merkityksessä vasta viimeiset 5-6 vuotta. En pääse ikinä tekemään valintaa että voisinko hypätä töistä pois kokonaan, vaan ehkä pikemminkin oma tavoite on että voin mahdollisesti 15-20 vuoden päästä tehdä lyhyempää työviikkoa. Mitä eläkkeeseen tulee, uskon että saan varallisuuteni kasvatettua sen verran isoksi että se mahdollistaa kaikenlaisten unelmien toteuttamisen.
Sijoittamisesta ja säästämisestä on kuitenkin kasvanut tärkeä ”harrastus” itselleni, koska se tuo aivan mielettömän pajon henkistä hyvinvointia. Pienet arjen murheet kodinkoneiden rikkoutumisten tai auton yllättävien menojen kanssa eivät aiheuta suunnatonta stressiä ja olen huomannut että tämä vaikuttaa myös positiivisesti työelämään. En stressaannu töissäkään enää niin helposti ja muutenkin olo on paljon ”vakaampi” henkisesti. Pidän tästä 🙂