“Se, että ostelee toisten ihmisten työtä tai palvelua, ei ole taloudellista riippumattomuutta, vaan taloudellista riippuvuutta”, kirjoittaa Ylen kolumnisti Pekka Seppänen. Onko taloudellinen riippumattomuus mahdotonta saavuttaa?
Disclaimer: Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sivu sisältää mainoslinkkejä.*
Aluksi
Taloudellinen riippumattomuus on voimakkaita mielipiteitä herättävä aihepiiri. Kirjoitin viime viikolla vastineen aiheesta Kauppalehden kolumnistille ja nyt Ylen kolumnisti jatkaa samasta aiheesta. Nämä kaksi kolumnia edustavat kuitenkin vain pitkää jatkumoa kritiikille, jota firetykseen kohdistuu.
Suomalaisessa yhteiskunnassa työtä on aina pidetty arvossa ja joutilaisuutta paheksuttu. Hyväksyttävää joutilaisuutta ovat ainoastaan lottovoitolla, perinnöllä tai yrittämisellä rikastuminen. Se puolestaan ei ole yhtä ok, että joku on omalla työllään vapauttanut itsensä taloudellisesta pakosta tehdä palkkatyötä.
Asioiden laittaminen oikeaan perspektiiviin on tärkeää. Ensinnäkin taloudellisesti riippumattomia on ollut jo keskiajalta lähtien, jolloin muodostui kuningaskuntia eli monarkioita. Näitä hallitsivat kuningas ja muu yläluokka. Tätäkin ennen jo esihistoriallisena aikana oli heimopäälliköitä, ja muinaisessa Egyptissä faaraoita.
Hallitsijat ja aatelisto elivät tekemättä töitä työläisten työpanoksen ansiosta, kuten kolumnissa tuodaan esiin. Sikäli voidaan todeta, että kyllä, he olivat riippuvaisia näistä työläisistä. Toisaalta jo muinaisissa yhteiskunnissa on tunnistettu, että jonkun täytyy esimerkiksi johtaa.
Suomi on täynnä taloudellisesti riippumattomia ihmisiä, jotka ovat pääosin perillisiä, johtajia ja exitin tehneitä yrittäjiä. Suuri osa heistä ei ole siitä huolimatta hylännyt työntekoa kokonaan.
Työeläke firettämisen vaihtoehtona
Firettämiselle on olemassa varteenotettava vaihtoehto, ja moni on sen jo valinnutkin. Vaihtoehdon nimi on työeläke. Työeläkejärjestelmä toimii samalla periaatteella kuin firettäminen. Osa tuloista pannaan syrjään ja sijoitetaan, jotta eläkeiässä ei enää tarvitsisi hankkia työtuloja.
Pekka Seppänen Ylen kolumnissa 11.8.2023
Yllä olevassa kappaleessa on kaksi virhettä. Ensinnäkin, kuten isoäitini terävästi huomautti, aikanaan eläkeikä asetettiin vastaamaan ihmisen eliniänodotetta. Siten huomattavan suuri osa ihmisistä ei koskaan päässyt eläkkeelle asti. Sittemmin eliniänodote on noussut ja ihmiset ovat eläkkeellä keskimäärin vuosikymmeniä.
Syntyvyyden romahtaminen ja väestön nopea ikääntyminen kuitenkin luo paraikaa kovaa painetta nostaa eläkeikää huomattavasti nykyisestä. Varovaisesti arvioiden se tulee nykyisillä 20-40-vuotiailla olemaan ainakin 70-72 vuotta, ehkä jopa lähes 80 vuotta.
Ei ole mahdoton ajatus, että palaamme menneeseen siltä osin, että suuri osa ihmisistä ei koskaan pääse eläkkeelle. Eläkemaksujen osuus on jo noussut suurten ikäluokkien maksamasta neljästä prosentista nykyiseen 25 prosenttiin, eikä loppua ole näköpiirissä. Jostain päästä systeemiä on alettava korjata.
Toiseksi valtaosa ihmisistä tuskin aktiivisesti “valitsee” työeläkettä firettämisen sijaan. Huomattavan suuri osa ei ole firettämisestä kuullutkaan, saati juuri miettinyt etukäteen eläköitymistään.
Haluan tuoda näillä huomioilla esiin sen, että yhtäältä eläkkeelle pääseminen ei ole itsestäänselvyys ja toisaalta eläkeikä on täysin keinotekoinen. Teoriassa voitaisiin päättää vaikka heti, että kaikilla eläkeikä on 50 vuotta nykyisen 67 vuoden sijaan, sillä se ei perustu mihinkään, ei edes eliniänodotteeseen.
Taloudellisesti riippumaton on taloudellisesti riippuvainen muiden työstä
Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu perustuu harhaan. Siihen harhaan, että raha tekisi riippumattomaksi. Ei tee, vaan päinvastoin.
Väittämässä on tavallaan perää. Tästä kuitenkin päästään taloudellisen riippumattomuuden määritelmään. Sen mukaan taloudellisesti riippumaton on henkilö, jonka ei tarvitse tehdä töitä tai nostaa yhteiskunnan tukia, vaan hän voi elättää itsensä ja perheensä omaisuudellaan sekä sen tuotoilla.
Määritelmä ei ota kantaa siihen, millä tavalla taloudellinen riippumattomuus on yksilön kohdalla saavutettu tai mitä se edellyttää.
Voidaan teoriassa ajatella, että kaikki ihmiset eivät voi olla taloudellisesti riippumattomia, koska silloin kenenkään ei “tarvitse” tehdä mitään. Samoin jos kaikki lopettavat turhan kuluttamisen, talous lakkaa kasvamasta. Tässä kuitenkin mennään jo hyvin teoreettiselle tasolle, joka on kaukana realismista.
Vähän samanlaista ajattelua edustaa se, että miksi valtio ei voisi vain printata vaikkapa miljoona euroa jokaiselle kansalaiselleen, jolloin kaikki olisivat rikkaita ja onnellisia. Mikä voisi mennä tässä yhtälössä vikaan?
No, tällöin modernin rahateorian mukaan palvelun tai hyödykkeen hinta alkaisi pian vastata tuota uutta varallisuuden tasoa, sillä rahan arvo kärsisi voimakkaasta inflaatiosta, ja tietyn hyödykkeen arvo on aina eräänlainen vakio suhteessa tuloihin tai varallisuuteen.
Näin ollen esimerkiksi leipä alkaisi pian maksaa kaupassa sata euroa, kerrostaloyksiö 10 miljoonaa euroa ja niin edelleen. Miljoonan euron ostovoima romahtaisi.
Siten teoreettisesti kaikkien vaurastuessa samanaikaisesti nousevat hyödykkeiden hinnat samassa suhteessa ja taloudelliseen riippumattomuuteen vaadittava rahamäärä kasvaa. Kuitenkin töiden tekeminen on edelleen kannattavaa, sillä suhteessa palkkiot eli kannustimet pysyvät samana.
Olennaista tavallaan onkin firettäjän varallisuus suhteessa muihin, mutta sama pätee yhteiskunnassa muutoinkin. Ilman minkäänlaisia tulo- tai varallisuuseroja ei kannata esimerkiksi innovoida mitään uutta tai ylipäätään ponnistella minkään eteen, kuten vaikka kouluttautua 10 vuotta erikoislääkäriksi. Siksi eroja ylläpidetään.
Samoin kuluttamisen painopisteen siirtyminen tavaroista palveluihin ja roinasta laadukkaammin tuotettuun käyttötavaraan ei ekonomistien mukaan estä talouskasvua. Talous vain muuttaa muotoaan ekologisempaan ja kestämpään suuntaan, josta myös käytetään termiä vihreä siirtymä.
Omaisuudesta huolehtiminen on työtä
Omaisuudesta huolehtiminen on työtä. Mitä enemmän omaisuutta, sitä suurempi työ sen hoitamisessa on. Taloudellisesti riippumaton henkilö on sijoitussalkkunsa omaishoitaja koko lopun ikänsä.
Pekka Seppänen Ylen kolumnissa
Kolumnistin krittiikki firetystä kohtaan menee yhä huterammalle pohjalle kirjoituksen loppua kohti. Kirjoituksessa aletaan jo spekuloida anekdootin omaisesti kartanoilla, jotka vaativat henkilökuntaa, tuota henkilökuntaa puolestaan pitää jonkun vahtia ja niin edelleen.
Lisäksi kirjoituksessa toistetaan jo aiemmin esiin tuotu asia, että osakkeenomistajat tarvitsevat työläisiä, jotka synnyttävät yrityksen tuloksen:
Pahin vaihtoehto olisi, että työntekijät ryhtyisivät kapinaan ja lopettaisivat työnteon kokonaan. Puhumattakaan siitä, että työntekijät tekisivät työn sijasta vallankumouksen. Silloin viimeistään paljastuisi, kuinka riippuvaista taloudellinen riippumattomuus on.
Ensinnäkin taloudellisessa riippumattomuudessa on kyse siitä, että pakko tehdä töitä poistuu. Omaisuuden hallinnoiminen tuskin vaatii kovin suurta työpanosta edes viikoittain, jollei sitten itse koe mielekkääksi vaikkapa poimia osakkeita.
Käytännössä todennäköisesti riittää, että tekee silloin tällöin osakkeiden myyntitoimeksiantoja tai siirtää arvo-osuustilille kilahtaneet osingot käyttötilille. Viisi minuuttia viikossa riittää. Kartanossa palvelusväen ympäröimänä ei myöskään ole kenenkään pakko asua.
Toiseksi on totta, että omistamisen ja varallisuuserojen on oltava yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä, jotta voi olla taloudellista riippumattomuutta.
Keskiössä tässä on, että työntekijöiden pitää saada työstä oikeudenmukainen korvaus. Omistaja puolestaan kantaa riskin yrityksen menemisestä nurin jne. Myös yhtäläinen mahdollisuus saavuttaa taloudellinen riippumattomuus säästämällä ja sijoittamalla pitää yllä järjestelmän legitimiteettiä.
Lopuksi: Onko taloudellinen riippumattomuus mahdotonta?
Onko taloudellinen riippumattomuus mahdotonta? Vastaus on, että ei ainakaan taloudellisen riippumattomuuden määritelmän mukaan.
Toisaalta yhtälössä on kiistatta omat ongelmansa, joista vähäisin ei ole se, että erilaisissa taloudellisen riippumattomuuden laskentamalleissa on suuria puutteita.
Esimerkiksi niin sanottu neljän prosentin sääntö, jonka mukaan pääomasta voi nostaa neljä prosenttia vuosittain alkupääomaa menettämättä, ei toimi 10 vuoden laskumarkkinnan aikana odotetulla tavalla. Samoin eläköitymisen osuminen suhdanteen pohjalle voi johtaa alkupääoman sulamiseen.
Lisäksi elämässä tulee vastaan yllätyksiä, jolloin suunnitelmat voivat muuttua moneen kertaan matkan varrella. Omistamisen ja sijoittamisella vaurastumisen pitää niin ikään olla laajalti yhteiskunnallisesti hyväksyttyä.
Laita blogi tilaukseen alta, niin et koskaan missaa yhtään postausta!
Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen yleensä aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!