Juhannusspesiaali: Vastauksia kysymyksiinne

question mark on chalk board

Saan eri kanavia pitkin paljon kysymyksiä. Yritän parhaani mukaan vastata niihin, mutta joskus joitain jää vastaamatta. Tässä vastauksia kootusti. Sivu sisältää mainoslinkkejä.*

1. Miten on mahdollista lomailla kaksi kuukautta joka vuosi?

Vastaus: Käytännössä tämä on mahdollista siksi, että vakuutusalalla kertyy kymmenen työvuoden jälkeen kuusi viikkoa vuosilomaa. Tämän päälle ns. vanhoille työntekijöille tulee bonuksena kolme lisäpäivää. (Etu on sittemmin poistunut.)

Lisäksi kerään viikon verran vuodessa saldoja. Kun sitten hyödyntää pyhäpäiviä lomasuunnittelussa näiden kaikkien edellä olevien lisäksi, tulee lomaa yhteensä kahdeksan (8) viikkoa!

Olen yleensä lomaillut ulkomailla 4-6 viikkoa joka vuosi. Jatkossa nostan tuon todennäköisesti kahdeksaan viikkoon, jonka vuoksi lomabudjettiakin on pakko nostaa.

2. Miten saat 1200 euron lomabudjetin riittämään?

Vastaus lyhyesti:

  • Majoittumalla ilmaiseksi tai hyvin edullisesti ulkomaan reissujen aikana
  • Varaamalla lennot hyvissä ajoin
  • Syömällä paikallisten suosimissa ravintoloissa ryöstöhintaisten turistikohteiden sijaan
  • Suosimalla edullisia matkakohteita
  • Viettämällä kohteessa monta viikkoa kerrallaan, jolloin hotelliyön keskihinta tippuu.
  • En shoppaile reissujen aikana

Esimerkiksi kaupungin pääkadulla tai vanhassa kaupungissa sama ravintola-annos usein maksaa puolitoistakertaisesti (1,5x) sen, mitä se on inasen syrjemmällä. Paikalliset eivät näissä turistipaikoissa yleensä syö.

Samoin neljä viikkoa hotellissa usein maksaa saman verran kuin kaksi viikkoa, koska pidempi aika tiputtaa hotelliyön keskihintaa. Katsoin hiljattain, että neljä viikkoa Tokiossa lennot + hotelli neljän tähden hotellissa kustansi 1300 euroa per henkilö (2600€ kahden hengen huone). Kaksi viikkoa olisi maksanut saman verran.

Otan myös yhteyttä paikallisiin kavereihin ja kysyn vinkkejä. Kahden opiskelijavaihdon ja kahden vuoden vaihto-opiskeijoiden tuutoroinnin ansiosta ystäviä on melkein kaikkialla.

3. Miten olet laskenut Salkun kokonaiskulut?

Minulla on ns. pääsalkku, jonka kulut ovat 0,10% ja lisäksi sivusalkku, jonka kulut ovat 0,55%. Pääsalkkuun olen laittanut 80% (4/5) kuukausisijoituksista ja sivusalkkuun 20% (1/5).

Käytännössä kokonaiskulut tulevat seuraavalla kaavalla: (0,10 + 0,10 + 0,10 + 0,10 + 0,55) / 5. Tästä tulee siten 0,95 / 5 eli kokonaiskuluiksi saadaan 0,19%.

4. Mihin minun kannattaisi sijoittaa?

Tämä on varmaan yleisin saamani kysymys. Vastaus lyhyesti: se riippuu monesta tekijästä, kuten omasta riskinsietokyvystä, sijoitushorisontista, muista jo olemassa olevista sijoituksista ja niin edelleen.

Kannattaa lukea tämä (1) ja sen jälkeen tämä (2) kirjoitus aiheeseen liittyen.

Lisäksi Indeksisijoittajan käsikirja tarjoaa paljon perustietoa sijoittamiseen liittyen.

5. Miten pääset noin matalalla sähkölaskulla?

Vastaus: Kyseessä on 36m2 saunallinen kerrostaloasunto. Tein aikamoisella tuurilla huhtikuussa 2021 kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen, jossa ei ole perusmaksua ja sähkö 4,77snt/kwh.

Sähkölasku on ollut kuussa yleensä 4-6€, mutta siirtomaksu nostaa sen peräti 18 euroon.

Lämmitän saunaa joka viikko, mutta muutoin esimerkiksi valot eivät ole koskaan turhaan päällä.

Tämä oli tässä tällä kertaa. Toivottavasti teillä oli oikein mukava juhannus!

Laita blogi tilaukseen alta, niin et koskaan missaa yhtään postausta!

Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen pääsääntöisesti aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!

Tervetuloa mukaan miljoonajahtiin!

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa:

Mitä mieltä olet? Kommentoi, niin jutellaan lisää!