Miksi energia on juuri nyt kallista?

silhouette of electric towers during sunset

Eurooppa varautuu parhaillaan ennennäkemättömään energiakriisiin. Kotitalouksia on jo kehotettu aloittamaan energian säästötoimet uhalla, että muutoin edessä on sähkökatkoja. Myös yritykset varautuvat siirtämään tuotantoaan yöaikaan. Mutta miksi energia on juuri nyt kallista? Sivu sisältää mainoslinkkejä*.

Energiateollisuus ry:n mukaan Suomen sähkön tukkuhinta määräytyy pohjoismaisessa sähköpörssissä, ja maakohtaiset hintaerot johtuvat siirtokapasiteetin pullonkauloista maiden välillä.

Maat voivat itse päättää, myydäänkö sähkö pörssiin vai käyttävätkö ne sen itse. Esimerkiksi Norja uhkasi hiljattain muita Pohjoismaita, että se ei enää myy vesivoimaansa. Suomi on osa yhteispohjoismaista sähköjärjestelmää.

Energian hinnan suhteen vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki. Käytännössä sen varastointi on hankalaa, joten tuotantokapasiteettia on säädettävä jatkuvasti ja hinta elää kaiken aikaa. Tämä johtaa myös paikallisiin sähkön hintaeroihin.

Harva muistaa, että viime syksynä ja talvena Suomessa rikottiin toistuvasti sähkön hintaennätyksiä (Yle). Syynä olivat (MTV):

  • Maakaasun viisinkertaiseksi noussut hinta (Syitä: kylmä talvi 2020, jolloin kaasuvarastot tyrehtyivät, vuosihuoltojen jäissäolo koronan takia, maailmantalouden kasvu, päästöoikeuksien kallistuminen, lähde YLE) > Sähköä tuotetaan maakaasulla
  • Kuivan kesän aiheuttamat haasteet vesivoiman tuotannossa Pohjoismaissa > Tarjonta supistui
  • Tuulivoiman kapasiteetti kasvoi neljänneksen, mutta heikkojen tuulten takia toteutunut tuotanto pysyi lähes ennallaan
  • Samaan aikaan sähkön kulutus kasvoi vuonna 2021 noin 6%, kun kulutuskysyntä pomppasi koronaa edeltäneelle tasolle (!)
  • Talvi oli kylmä, mikä myös nosti kysyntää
  • Uusiutuvien energianlähteiden osuus nousi Suomessa jo 87%:iin (2021)
  • Sähköä ei juuri voida varastoida, vaan tuotannon on vastattava kysyntää

Eli lyhyesti: Tarjonta väheni ja kysyntä nousi > Hinta nousi (markkinatalous toimii)

Sitten alkuvuodesta 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Seuraukset:

  • Venäläinen maakaasu ja öljy boikottiin > Tarjonta supistui > Ei-venäläisen energian hinta nousi
  • Venäjä on sulkenut kaasuhanoja myös itse, ja mm. Saksa on riippuvainen venäläisestä maakaasusta
  • Samaan aikaan Saksa ajanut ydinvoimaloita alas > Tuotanto pienenee ja tarjonta supistuu
  • Maakaasun hinnan nousu ja yleinen epävarmuus on nostanut perässään myös hiilen hintaa (Lähde: Energiateollisuus ry)

Tämän lisäksi:

  • Saudi-Arabian kaltaiset öljyvaltiot pitävät keinotekoisesti raakaöljyn maailmanmarkkinahintaa ylhäällä. Kyseessä on käytännössä hintakartelli. Toisin sanoen raakaöljyn hinnan laskiessa liikaa, supistavat öljyntuottajamaat tuotantoaan, minkä seurauksena tarjonta vähenee ja raakaöljyn hinta nousee. Tätä perustellaan löysästi sillä, että öljyntuotannon on katettava tuotantokustannukset. Samaan aikaan öljyllä tehdään satumaisia tuottoja.
  • Loviisan voimala oli hiljattain huollossa, Olkiluoto 3 puolestaan on jatkuvasti ongelmissa
  • Turpeen alasajo jatkuu, tosin bioenergia korvannut sitä
  • Päästökauppa on nostanut fossiilisen energian tuotantokustannuksia merkittävästi
  • Fossiilisten polttoaineiden verotusta on kiristetty viime vuosina > liikennepolttoaineiden valmisteverotasoja on korotettu vuosina 2012, 2014, 2015, 2017 ja 2020 (bensiinissä veron osuuden nousu tänä aikana yhteensä 10,92snt > 75,28snt/l), ja biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta on kiristetty (Lähde: IS)
  • Sähkön kysyntä tulee kasvamaan myös jatkossa, toki esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimaakin rakennetaan (kapasiteetti nousi 25% vuonna 2021)

Lue seuraavaksi: Sähkön hinta uhkaa nousta pilviin – katso tästä parhaat säästövinkit!

Kuinka korkealle energian hinta voi nousta?

Sähkön hintakehitystä ennustavat futuurihinnat kertovat, että 50 snt/kwh voi tulevana talvena olla tavanomainen keskihinta (Lähde: Yle). Näin ollen pelottelut, joiden mukaan sähkön hinta voi jopa kymmenkertaistua vanhoihin 4-5 sentin hintoihin nähden eivät vaikuta olleen liioiteltuja.

Suorasähkölämmitteisille omakotitaloasujille tämä voi tarkoittaa jopa tuhansien eurojen kuukausittaista sähkölaskua. Hintapiikin tosin arvioidaan olevan tilapäinen.

Esimerkiksi keskipohjalainen energiayhtiö Korpelan Energia jopa seitsenkertaisti hintansa. Toistaiseksi voimassa olevien sopimusten myyntihinta nousi jo noin 49 senttiin kilowattitunnilta (Lähde: Yle). Sähköyhtiöt näyttävät myös alkaneen keksiä verukkeita, joilla vanhat halvat määräaikaiset sopimukset voisi katkaista.

Pahimmillaan voidaan joutua turvautumaan jopa sähkön säännöstelyyn eli sähkökatkoihin tai kulutuksen pienentämiseen. Valmiuslakiin heinäkuussa 2022 lisätyissä pykälissä (§36-45) onkin varauduttu tähän.

Sähkön hinnan nousulla tulee olemaan moninaiset vaikutukset niin kulutukseen, harrastuksiin, ruoan hintaan kuin yritystenkin toimintaan.

Lopuksi lienee paikallaan todeta, että pitkäjänteisen indeksisijoittajan ei tämänkään kriisin vuoksi pidä hötkyillä. Sijoitussuunnitelmassa kannattaa pysyä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Pitkäjänteisyys palkitaan kuitenkin lopulta aina.

Laita blogi tilaukseen alta, niin et koskaan missaa yhtään postausta!

Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!

Tervetuloa mukaan miljoonajahtiin!

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa:

Mitä mieltä olet? Kommentoi, niin jutellaan lisää!