Listasin Handelsbanken USA Indeksi -rahaston parhaaksi Yhdysvaltoihin sijoittavaksi indeksirahastoksi 10 parasta indeksirahastoa -kirjoituksessa. Nyt on aika tarkastella tarkemmin, mitä se oikein pitää sisällään. Huom! Kirjoitus ei sisällä sijoitussuosituksia. Sivu sisältää mainoslinkkejä*.
Handelsbanken USA Indeksi perustiedot
Handelsbanken USA Indeksi -rahasto on perustettu 30.8.2011 ja sen juoksevat kulut ovat 0,20%. Se on halvin Yhdysvaltoihin sijoittava niin sanottu perinteinen indeksirahasto. Rahastossa on tätä kirjoitettaessa 449 yhtiötä, eli rahastoa ostamalla saa hyvin laajan hajautuksen. Rahaston Morningstar rating on täydet 5 tähteä.
Rahasto ei peri merkintä- eikä lunastuspalkkioita lainkaan. Se on myös euromääräinen eli valuutanvaihtokulua tai valuuttariskiä ei siihen sijoittamisesta aiheudu.
Rahasto on fyysinen eli se ihan konkreettisesti omistaa rahastossa olevat osakkeet. Synteettiset rahastot sen sijaan eivät itse omista rahastossa olevia osakkeita, jolloin niihin liittyy vastapuoliriski, kun rahaston varallisuusmassan (esimerkiksi korkopapereiden) tuotto ikään kuin vaihdetaan kyseessä olevan indeksin tuottoon kolmatta osapuolta hyväksi käyttäen.
Rahasto sijoittaa osingot automaattisesti uudelleen eli ne eivät koskaan putkahda sijoittajan arvo-osuustilille. Tällä on pitkässä juoksussa valtava merkitys sijoittajan saamiin tuottoihin, kun osingoista ei tarvitse maksaa välissä veroa, vaan ne voidaan sijoittaa uudelleen täysimääräisesti.
Rahaston tuotto vuosina 2012-2020 on ollut keskimäärin 16,52% vuodessa. Rahasto on perustamisestaan lähtien noussut noin 400%. Mennyt tuotto ei toki ole tae tulevasta.
Avaa tili ilmaiseksi Nordnetiin tästä*
Mitä tarkoittaa vastuullinen sijoittaminen (ESG)?
Handelsbanken USA Indeksi seuraa Solactive ISS ESG Screened USA -indeksiä. Rahaston avaintietoesitteen mukaan “indeksi koostuu suurista ja keskisuurista USA:n pörssissä noteeratuista yhtiöistä pois sulkien ne, jotka eivät täytä indeksin vastuullisuusvaatimuksia.”
Edelleen avaintietoesitteen mukaan “rahaston vertailuindeksissä mukana olevien yritysten on täytettävä tietyt vastuullisuusvaatimukset. Rahaston sijoituspolitiikan puitteissa huomioidaan kansainväliset normit ja säännöt koskien ympäristöä, sosiaalista vastuuta ja omistajaohjausta. Tiukempaa lähestymistapaa sovelletaan tiettyihin toimialoihin. Näitä toimialoja ovat tupakka, alkoholi, aseet, uhkapelit, aikuisviihde, kannabis ja fossiiliset polttoaineet.”
ESG tulee sanoista environmental, social and governance, jolla tarkoitetaan yhtiöiden ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen sekä hallinnointitapaan liittyviä periaatteita. Vastuulliselle sijoittamiselle ei ole olemassa yhtä universaalia määritelmää, mutta sillä useimmiten viitataan juuri ESG:n mukaisten periaatteiden noudattamiseen.
Morningstar onkin listannut rahaston vastuullisuusluokitukseksi 4/5, jolla se on jaetulla toisella sijalla Suomessa heti Seligson Pohjois-Amerikka -rahaston jälkeen (luokitus 5/5).
ESG:n huomioiviin yrityksiin sijoittaminen ei tutkimusten mukaan ainakaan heikennä sijoittajan saamaa tuottoa, sillä vastuullisesti toimivat yritykset muun muassa saavat markkinalta muita edullisemmin lainaa ja ne ovat muutoinkin varautuneet tulevaisuuteen muita yhtiöitä paremmin.
Rahasto lukuina

Rahaston 10 vuoden kehitys näkyy oheisesta kuvasta. Se on noussut varsin tasaisesti vuoden 2020 kevään koronan aiheuttamaa laskua lukuun ottamatta.
Suurimmat sektorit:
- Teknologia 26,80%
- Rahoituspalvelut 15,34%
- Terveydenhuolto 14,41%
- Viestintä 13,41%
- Kulutustavarat 11,84%
Suurimmat omistukset:
- Apple 6,83%
- Microsoft 5,80%
- Amazon 4,58%
- Alphabet (Google) 4,28%
- Facebook 2,39%
Maantieteellinen jakauma:
- USA 98,59%
- Iso-Britannia 0,56%
Rahasto on siis teknologiapainotteinen ja se tarjoaa varsin hyvää hajautusta suomalaisiin osakkeisiin sijoittavalle sijoittajalle. Hajautushyöty on noin 50%. Rahaston 10 suurinta sijoitusta vastaavat noin kolmaosaa sen kokonaissijoituksista.
Käytännössä kyseessä on siten puhtaasti Yhdysvaltain markkinoille sijoittava rahasto toisin kuin esimerkiksi Seligsonin Pohjois-Amerikka, joka sijoittaa osin Kanadan markkinoille.
Miten Handelsbanken USA Indeksi -rahastoon voi sijoittaa?
Handelsbanken USA Indeksi rahastoon voi sijoittaa joko Nordnetin tai Handelsbankenin kautta. Rahasto löytyy Nordnetissa helposti laittamalla sen nimi hakukenttään. Rahastoon voi myös kuukausisäästää.
Vähimmäissijoitussumma rahastoon on 15 euroa ja rahaston kaupankäynti tapahtuu päivittäin, joskin oston jälkeen voi mennä muutama päivä ennen kuin sijoitus näkyy Nordnetissä arvo-osuustilillä.
Avaa tili ilmaiseksi Nordnetiin tästä*
Analyysi
Handelsbanken USA Indeksi on paras Yhdysvaltain osakemarkkinalle sijoittava indeksirahasto. Se on perinteisistä indeksirahastoista kuluiltaan halvin ja tarjoaa hyvin laajan hajautuksen, kun indeksissä on yhtiöitä lähes 500.
Myös vastuullisuusnäkökulmat on huomioitu eli rahasto on varautunut tulevaisuuteen jo ennakolta. Esimerkiksi fossiilisia polttoaineita saatetaan alkaa verottaa yhä ankarammin ja öljy-yhtiöt on karsittu rahastosta pois. Viime aikoina luottoluokittajatkin ovat alkaneet antaa heikompia luokituksia niille yrityksille, jotka eivät täytä vastuullisuusvaatimuksia.
Rahaston tuotto on ollut suorastaan huikea viimeiset vajaa 10 vuotta, jonka rahasto on ollut olemassa. Se on toki hyötynyt vuoden 2008 finanssikriissistä alkaneesta pitkästä noususuhdanteesta ja teknologiayritykset ovat avittaneet rahaston arvonnousua myös.
Handelsbanken USA Indeksi on jokaiselle hyvä valinta pitkäjänteiseen kuukausisäästämiseen ja se on myös osa omaa sijoitussuunnitelmaani.
Lue myös: Miten aloittaa sijoittaminen | 5 helppoa steppiä!
Lue lisäksi: Näin laadit sijoitussuunnitelman
Laita blogi tilaukseen, niin et missaa yhtään postausta!
Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!
Tervetuloa mukaan miljoonajahtiin!
Minkälainen on mielestäsi iShares SXR8 etf verrattuna tähän Handelsbankenin USA indeksirahastoon?