Inflaation vaarat

Kirjoitin aiemmin siitä, miten sijoittaja voi hyötyä inflaatiosta. Tarkastellaan seuraavaksi, mitkä ovat inflaation vaarat. Sivu sisältää mainoslinkkejä*.

Inflaation kiihtyminen on viime aikoina ollut taajaan uutisotsikoissa, eikä syyttä. Inflaatio on nimittäin Euroopassa tällä hetkellä 4,9%:ia, kun normaalitaso on alle 2%:ia. Yhdysvalloissa lukema on vielä tätäkin korkeampi, ja vauhti vain kiihtyy.

Euroopassa erityisesti energian hinta on kallistunut. Suomessa sähkön hinta on peräti Euroopan korkeimmalla tasolla ja korkeimmillaan yli 10 vuoteen. Tämän seurauksena ensimmäinen sähköyhtiö kaatui jo.

Helsingin Sanomat uutisoi, että esimerkiksi sähkösaunan lämmittäminen maksaa jo yli 10 euroa (6 euroa tunnilta) ja astianpesukoneen pyöräytyskin 1,5 euroa. Tämä alkaa oikeasti kirpaista monen suomalaisen kukkarossa. Viimeistään nyt omaan sähkönkulutukseen onkin aika kiinnittää huomiota.

Lue seuraavaksi: Sähkön hinta uhkaa nousta pilviin – katso tästä parhaat säästövinkit!

Yhdysvalloissa inflaatio oli lokakuussa 6,2 prosenttia, mikä on korkein lukema yli 20 vuoteen. Marraskuussa sen odotetaan nousevaan 6,8%:iin, mikä olisi korkein lukema peräti 40 vuoteen.

Rahojen makuuttaminen pankkitilillä ei kannata

Nyt jos koskaan ei kannata makuuttaa rahoja nollakorkoisella pankkitilillä, sillä esimerkiksi 100 euron talletuksen ostovoimasta inflaatio nakertaa nykyisellä tasolla jopa 4-5 euroa vuosittain pois. Toisaalta inflaatio voi puraista myös osakemarkkinoita erityisesti lyhyellä tähtäimellä, jos korot lähtevät nousuun.

Pidemmällä aikavälillä varsinkin markkinoiden hintajohtajat kykenevät tyypillisesti siirtämään tuotantoketjun kallistuneet hinnat suoraan lopputuotteen hintaan voittomarginaalin kera. Kallistuvat korkomenot tosin kirpaisevat niitäkin ja voivat hillitä yritysten investointihalukkuutta. Tätä kautta inflaatio näivettää koko taloutta.

Inflaation ei kuitenkaan pidä hetkauttaa pitkäjänteistä indeksisijoittajaa, vaan omassa sijoitussuunnitelmassa kannattaa pysyä myös sen jyllätessä. Osakkeet ja muu tuottava omaisuus nimittäin tuo pidemmällä tähtäimellä turvaa inflaatiota vastaan, vaikka kurssit kenties aluksi heiluvat hieman aiempaa voimakkaammin.

Indeksisijoittamisen eräänlainen nerous piilee myös siinä, että kuihtuvat yritykset tipahtavat automaattisesti indeksistä ulos ja uudet tähdet nousevat tilalle. Näin ollen esimerkiksi yritykset, jotka eivät selviä kasvaneista lainanhoitokuluistaan, putoavat pois indeksisijoittajan salkusta. Tilapäisesti tämä voi aiheuttaa pörssikurssien laskua kautta linjan.

Nousevatko korot perässä?

person with keys for real estate
Photo by Alexandr Podvalny on Pexels.com

Keskuspankit pyrkivät tyypillisesti hillitsemään kiihtyvää inflaatiota nostamalla ohjauskorkojaan. Yhdysvaltojen keskuspankki FED on jo ilmoittanut kiristävänsä rahapolitiikkaansa ja Euroopassa sama lienee pian edessä. Tosin kiristämisen varaa onkin paljon, sillä setelielvytys on ollut sen verran voimakasta jo pitkään.

Valtaosan suomalaisista asuntolainojen korko on sidottu joko 6 tai 12 kuukauden Euriboriin, ja korkojen nousu tulisi kirpaisemaan monia kasvaneina lainanhoitokuluina. Tämä voi tarkoittaa useita kymppejä tai jopa satasia joka kuukausi.

Kiinteäkorkoinen laina on yksi tapa varautua tähän, joskin itse suosin pienen ylijäämän säästämistä asuntolainatilille joka kuukausi.

Inderesin Sauli Vilén tosin toteaa uusimmassa markkinakatsauksessa, että Euroopassa korkoja on käytännössä mahdotonta nostaa kovin paljon, koska Etelä-Euroopan maat eivät tämän jälkeen enää selviä lainanhoitokuluistaan.

Samaan aikaan matalien korkojen ajasta on jo muodostunut uusi normaali, joten korkojen reipas nousu voi kylvää tyytymättömyyttä ja luoda epävakautta yhteiskuntiin. Kovassa inflaatiossa korkojen nostaminen voi kuitenkin olla pakko tehdä.

Palkankorotuksella oman talouden inflaatio kuriin?

man and woman near table
Photo by fauxels on Pexels.com

Inflaatio luo ennen pitkää myös yrityksille painetta nostaa palkkoja. Tämä tosin tapahtuu viiveellä, josta syystä inflaatio kurittaa alkuvaiheessa pieni- ja keskituloisen taloutta.

Tähän kuritukseen voi pyrkiä vastaamaan neuvottelemalla palkankorotuksen. Kaikilla aloilla tämä ei tietenkään ole mahdollista, mutta palkankorotus tai muu tulojen nousu on joka tapauksessa paras keino varautua inflaatioon – sijoittamisen ohella.

Inflaatio johtaakin pitkään jatkuessaan helposti kierteeseen, jossa hinnat nousevat, jonka jälkeen palkkoja nostetaan. Tällöin hinnat nousevat lisää, mikä luo paineen korottaa palkkoja entuudestaan. Inflaatiota seurannut korkojen nousu voi myös vaikuttaa yritysten halukkuuteen palkata uutta väkeä.

Pahimmillaan hintojen nousu voi johtaa hyperinflaatioon ja tavaroiden hamstraamiseen. Kun kaikki on huomenna silminnähden kalliimpaa, kannattaa alkaa hamstrata. Tämä puolestaan voi johtaa tavarapulaan ja entistä korkeampiin hintoihin.

Inflaatio kuitenkin auttaa syömään myös asunto- tai sijoituslainaa pois silloin, jos palkkaa onnistuu neuvottelemaan lisää. Käsittelin tätä aiemmassa Miten sijoittaja voi hyötyä inflaatiosta -kirjoituksessani.

Laita blogi tilaukseen alta, niin et koskaan missaa yhtään postausta!

Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!

Tervetuloa mukaan miljoonajahtiin!

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa:

Mitä mieltä olet? Kommentoi, niin jutellaan lisää!