Veikkaus – suomalainen häviää aina?

Lidl ilmoitti vastikään, että se luopuu peliautomaateista kaupoissaan. Päätös on erinomainen, sillä automaatit ovat tutkitusti erittäin voimakkaasti addiktoivia: ne on luokiteltu kaikkein haitallisimpaan punaiseen luokkaan. Tämän lisäksi niitä on tarkoituksella kohdennettu heikosti toimeentulevien asuinalueille. Suomessa on 124 000 peliriippuvaista ihmistä. Sivu sisältää mainoslinkkejä*.

Luvut Veikkauksen pelien takana

Suomessa on kolme miljoonaa Veikkauksen pelien pelaajaa, joista kaksi miljoonaa on Veikkauksen pelien etuasiakkaita. Tästä joukosta merkittävä osa pelaa pelejä vain satunnaisesti. Peliriippuvaisia Suomessa on kuitenkin arviolta 124 000. Heidän pelaamisestaan kärsii 724 000 läheistä eli peliongelmat koskettavat yhteensä noin miljoonaa suomalaista.

Suomalaiset pelaavat rahapelejä eniten Euroopassa ja neljänneksi eniten maailmassa, kertoo Seura-lehti. Samaan aikaan suomalaisten kotitalouksien varallisuus on Euroopan maiden pienimpiä.

Veikkauksen liikevaihto on virallisesti noin 3 miljardia euroa vuodessa eli tuhat euroa pelaajaa kohti. Lukemaan ei kuitenkaan lasketa mukaan rahapeliautomaatteihin takaisin laitettuja rahoja.

Ylen MOT:n tietojen mukaan Veikkauksen todellinen liikevaihto ennen koronaa olikin 13 miljardia euroa vuodessa, mistä peliautomaattien osuus oli 11 miljardia. Tämä tekee yli 4300 euroa pelaajaa kohti.

Tällä liikevaihdolla Veikkaus on Suomen kolmanneksi suurin yritys. Liikevaihto ei kuitenkaan ole sama asia kuin pelaajien kärsimän tappion määrä.

Kuinka paljon peleihin hävitään rahaa?

One hundred euro banknote in fire. Stock market crush concept.

Veikkauksen toimitusjohtajan Olli Sarekosken MOT:lle kertoman mukaan verkossa eniten pelaava kymmenys, 134 000 ihmistä, häviää peleihin noin 3000 euroa vuodessa. Siis 250 euroa kuussa! Toisiksi eniten pelaava kymmenys häviää sekin 770 euroa vuodessa eli 64 euroa kuussa. Kyse on kuitenkin vain verkosta: peliautomaateissa pyörii paljon enemmän rahaa.

Peliautomaateille suomalaiset hävisivät 840 miljoonaa euroa vuodessa ennen koronaa. Yksikätisiä rosvoja pelaavien ihmisten lukumäärä ei ole tiedossa, mutta tappio tekee 280 euroa vuodessa jokaista Veikkausten pelien pelaajaa kohti. Jos oletetaan, että vaikka vain etuasiakkaat pelaavat rahapelejä, on lukema jo 420 euroa vuodessa. Veikkaushan edellyttää nykyään peliautomaattien pelaajilta tunnistautumista.

MOT:n tietojen mukaan Veikkauksen sisaryrityksen, ahvenanmaalaisen PAF:n tuloista noin kolmasosa tulee sellaisilta pelaajilta, jotka häviävät yli 40 000 euroa vuodessa rahapeleihin. Kyllä, luit oikein: pahimmat ongelmapelaajat häviävät kymppitonneja vuodessa. Veikkaus ei suostu paljastamaan vastaavia lukuja, mutta lukujen voidaan olettaa olevan samansuuntaisia.

Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski kertoi Rahapodissa, että pelien keskimääräinen palautusprosentti on 40. Tämä tarkoittaa, että jos huomioidaan ainoastaan Veikkauksen virallinen liikevaihto 3 miljardia euroa eli tuhat euroa per pelaaja, häviää suomalainen Veikkauksen peleihin keskimäärin 600 euroa joka vuosi. Siis 50 euroa kuukaudessa.

Raha-automaatit mutkistavat tilannetta, sillä niiden palautusprosentti on 90, mutta samalla voitettujen rahojen laittaminen välittömästi takaisin pelikoneeseen on tyypillistä. Veikkauksen virallisessa liikevaihdossa pelikoneet on huomioitu siten, että on laskettu Veikkauksen saaman voiton määrä, siis noin miljardi euroa.

Voitaneen kuitenkin lähteä siitä, että suomalainen häviää Veikkaukselle ainakin noin 50 euroa kuussa. Osa pelaajista tietysti häviää moninkertaisen määrän ja osa ei lähellekään moisia lukuja, sillä peliongelmat kasautuvat ja hajonta on suurta. Luvut ovat koronaa edeltäneeltä ajalta. Veikkaus on myös vähentänyt pelikoneiden määrää.

Pelien haitat

Pelihaittojen ehkäisy on yksi Veikkauksen monopolin olemassaolon peruste. Neljäsosa Veikkauksen tuotoista kuitenkin tulee MOT:n mukaan peliongelmaisilta.

Rahapeliongelmat, kuten monet muutkin ongelmat, keskittyvät eniten vähävaraisille. Veikkaus saakin merkittävästi tuloja toimeentulotukea saavilta, pitkäaikaissairailta, eläkeläisiltä ja työttömiltä. Siis ihmisiltä, joilla ei olisi varaa pelata euroakaan.

Seuran tilaama tutkimusanalyysi osoittaa, että peliautomaatteja sijoitetaan eniten alueille, joissa tulotaso ja koulutusaste ovat matalia, mutta työttömyysaste on korkea. Varakkaimmilla asuinalueilla peliautomaatteja sen sijaan on vähän. Hieman karrikoidusti voisi sanoa, että Veikkaus siirtää rahaa köyhien taskusta muun muassa erinäisille yhdistyksille ja urheiluseuroille.

Kuten yllä olevista luvuista voi päätellä, on moni peliongelmista kärsivä käytännössä hävinnyt rahapeleihin koko omaisuutensa. Monella myös on satojen tuhansien velat ulosotossa. Pelien mukanaan tuoma riippuvuus aiheuttaa myös yhteiskunnalle kustannuksia.

Lotto, tuo suomalaisten ikisuosikki

lotto
Photo by Waldemar Brandt on Pexels.com

Veikkausta ei voi oikein käsitellä ottamatta puheeksi lottoa. Noin 800 000 suomalaista pelaa lottoa joka viikko siinä toivossa, että tulisi miljonääriksi. Jättipotit saavat liikkeelle jopa 1,2 miljoonaa lottoajaa.

Päävoiton voittamisen todennäköisyys on liki olematon, mutta loton pelaamista voi kuitenkin ymmärtää siinä mielessä, että potentiaalisesti saavutettava hyöty eli niin sanottu upside on niin suuri. Osa lottovoittajista tosin on hukannut miljoonansa muutamassa vuodessa voiton jälkeen.

Huippuvuonna 2011 lottoa pelattiin Suomessa yli puolella miljardilla eurolla eli keskimäärin noin 500 eurolla jokaista lottoajaa kohti. Lottoaminen onkin Suomessa hyväksytympi tapa rikastua kuin sijoittaminen. (Lähde: YLE, Danske Bank).

Entä jos sijoittaisi uhkapelien sijaan?

Suomalaiset ovat siis rahapelikansaa, joka mieluummin pelaa kuin sijoittaa. Hieman kliseisesti voidaan todeta, että jos Veikkauksen pelien pelaajat eli noin kolme miljoonaa suomalaista sijoittaisivat peleihin keskimäärin käyttämänsä rahan, niin suomalaiset olisivat huomattavasti vauraampi kansa.

Jos nimittäin sijoittaa 50 euroa kuussa matalakuluiseen indeksirahastoon 40 vuoden eli käytännössä työuran ajan, olisi pelaajilla noin 150 000 euron varallisuus sijoitusajan lopussa (laskettu 0,3%:n kuluilla ja 8%:n markkinatuotolla). Eniten netissä pelaavilla olisi tässä vaiheessa jo 752 000 euroa. Ei se vielä miljoona ole, mutta aika kiva potti leppoisia eläkepäiviä varten kai kuitenkin?

Loppukaneettina voi todeta, että peliautomaattien määrän selvä vähentäminen on toivottu edistysaskel. Ottaen huomioon millaisia haittoja automaateista aiheutuu, olisi ne kuitenkin mielestäni otettava pois markettien ja kioskien yhteydestä sekä keskitettävä erillisiin valvottuihin pelisaleihin. Myös muuta pelaamista olisi syytä pyrkiä hillitsemään ja sen sijaan edistää kansan vaurastumista säästämisen ja sijoittamisen kautta.

Laita blogi tilaukseen, niin et missaa yhtään postausta!

Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!

Tervetuloa mukaan miljoonajahtiin!

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa: