Nordean teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli puolet sijoittavista nuorista aikuisista tavoittelee taloudellista riippumattomuutta. Samaan aikaan ”firettäminen” on saanut voimakasta kritiikkiä osakseen muun muassa tuoreessa Talouselämä-lehden kolumnissa. Sivu sisältää mainoslinkkejä.*
Taustaa
Siinä ei ole sinänsä mitään uutta, että ihmiset tavoittelevat rikastumista ja vaurastumista. Onhan näin toimittu jo ainakin siitä lähtien, kun jonkinlainen markkinatalouteen pohjautuva yhteiskuntajärjestys luotiin.
Esimerkiksi Suomessa sadat tuhannet ihmiset ovat pelanneet lottoa viikoittain jo 70-luvulta lähtien siinä toivossa, että tulevat miljonääreiksi. Moni haaveilee maksavansa rahoilla asuntolainan pois ja osa haaveilee varmasti myös jättäytyvänsä pois työelämästä.
Lue seuraavaksi: Veikkaus – suomalainen häviää aina
Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelun taustalla voi kuitenkin nähdä myös muita syitä.
Ensinnäkin, työelämän ajatellaan yleisesti olevan juuri nyt voimakkaassa murroksessa, vaikka muutos on todellisuudessa melko hidasta. Pitkällä aikavälillä suomalainen työelämä toki on ennenkin muuttunut rajusti, ja sama lienee edessä nytkin. Näin ainakin povaavat asiantuntijat.
Digitalisaatio, automaatio ja robotisaatio kuitenkin vähentävät pitkällä aikavälillä paitsi niin sanotun suorittavan työn, mutta myös asiantuntijaluonteisen työn tarvetta. Tämä on omiaan luomaan epävarmuuden tunnetta työmarkkinoille.
Toiseksi työelämä koetaan nykyään aiempaa pirstaloituneempana, vaikka tosiasiassa työsuhteet eivät ainakaan vielä ole lyhentyneet, eivätkä pätkätyöt lisääntyneet (lähteet 1. ja 2). Toisaalta yleisesti jaettu kokemus työelämän epävakaammasta luonteesta täytyy ottaa vakavasti, sillä jostain se aina kertoo. Kiristyneistä vaatimuksista ja hektisyydestä, kenties?
Kolmanneksi moni milleniaali kokee, että eläkejärjestelmään ei voi täysin luottaa, vaan eläke täytyy kerryttää itse. Evan tuoreen selvityksen mukaan siinä missä Suomessa oli kaksi töissäkäyvää aikuista yhtä eläkeläistä kohti vuonna 2000, on niitä 60 vuoden päästä enää 1,08. Syntyvyys on laskenut jopa huomattavasti nopeammin kuin on ennakoitu.
Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja myöntääkin Suomella olevan pitkän aikavälin rahoitushaasteita, ja kyselytutkimusten mukaan nuorten aikuisten pelätään yleisesti joutuvan maksajiksi. Ratkaisuiksi ongelmaan tarjotaan yleisesti muun muassa työperäisen maahanmuuton lisäämistä, eläkeiän nostoa, nykyisten eläkkeiden leikkaamista verottamalla ja eläkemaksujen korottamista.
Neljänneksi siinä missä sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ponnistivat köyhyydestä pinnalle, ja seuraava sukupolvi on rakentanut ja kehittänyt suomalaista työelämää entisestään, on moni milleniaali (noin 1980-1995 syntyneet) saanut huomattavan perinnön. Siitä varallisuuden kerryttämistä on helppo jatkaa.
Lue seuraavaksi: Miksi haluan tulla miljonääriksi?
FIRE-liikkeen tausta
FIRE tulee sanoista (Financial Independence, Retire Early). Liikkeen taustalla ovat muun muassa Vicki Robinin ja Joe Dominiguezin kirja Your Money or Your Life (1992) ja Jacob Lund Fiskerin kirja Early Retirement Extreme (2010). Dominiguez eläköityi itse 30-vuotiaana jo vuonna 1969. Kyseessä ei siis ole millään tavalla uusi ilmiö.
FIRE-liikkeen keskeisenä innoittajana 2010-luvulla pidetään kuitenkin Kanadassa syntynyttä ja Yhdysvaltain Coloradossa asuvaa bloggaajaa Mr. Money Mustachea, oikealta nimeltään Peter Adeneytä, joka jäi eläkkeelle 30-vuotiaana vuonna 2005.
Adeney ja hänen entinen puolisonsa työskentelivät ohjelmistoinsinööreinä tienaten 67 000 dollaria (noin 57 000 euroa) vuodessa. Koko lyhyen työuransa ajan he elivät todella niukkaa ja kurinalaista elämää säästäen valtaosan tuloistaan.
Lopulta Adeneyllä oli 30-vuotiaana velaton 200 000 dollaria (noin 169 000 euroa) maksanut talo ja 600 000 dollarin (noin 507 000 euroa) arvoinen pääasiassa indeksirahastoista koostuva osakesalkku. Näiden turvin hän uskaltautui jäämään eläkkelle, ja on saanut sen ansiosta valtavasti mediahuomiota.
Adeney tunnetaan niin sanotun neljän prosentin säännön voimakkaana puolesta puhujana. Säännön mukaan sijoitussalkun loppupääomasta voi nostaa neljä prosenttia joka vuosi ilman, että säästöt koskaan kuluvat loppuun.
Tarvittava säästösumma saadaan siten jakamalla talouden vuosikulut eli esimerkiksi 25 000 euroa 0.04:llä, jolloin tarvittavaksi säästösummaksi saadaan 25 000 euroa / 0.04 = 625 000 euroa.
Tämä perustuu osakkeiden arvonnousuun indeksirahastossa ja rahaston saamiin osinkoihin. Adeney on laskenut, että hänen perheensä vuotuiset kulut, noin 25 000 dollaria (noin 21 000 euroa), voi huoletta nostaa rahastosta joka vuosi.
Sääntöä on kuitenkin kritisoitu siitä, että pitkä laskukausi tai taantuma voi johtaa alkupääoman nopeaan hupenemiseen. Samoin osakemarkkinan tuotto saattaa jäädä suunnitellusta ja inflaatio syödä säästöjä. Laskukaava ei huomioi myöskään summasta meneviä pääomaveroja, joiden määrä voi ajan mittaan muuttua.
Adeney on tullut tunnetuksi myös kulutuskeskeisen elämäntavan vastustajana. Hänen mukaansa useimmat keskiluokkaiset ihmiset voisivat – ja heidän pitäisi – kuluttaa vähemmän rahaa ja omistaa vähemmän tavaraa. Tällä tavalla he voisivat elää taloudellisesti vapaampaa elämää ja samalla säästää luontoa.
Adeney perusti huippusuositun Mr. Money Mustache -blogin vuonna 2011, ja on innoittanut ihmisiä ympäri maailmaa tavoittelemaan taloudellista riippumattomuutta.
”Firetyksestä” on sittemmin tullut erittäin suosittua milleniaalien keskuudessa 2010-luvulla, kuten Nordean kysely paljastaa. Pureudun aiheeseen seuraavaksi tarkemmin.
Mitä on taloudellinen riippumattomuus?
Wikipedian määritelmän mukaan taloudellinen riippumattomuus on tilanne, jossa henkilöllä on riittävästi tuloja maksaakseen loppuelämänsä elinkustannukset käymättä töissä ja olematta muista riippuvainen. Hänen ei siten tarvitse nostaa yhteiskunnan tukia elättääkseen itsensä ja perheensä.
Käytännössä tämä tapahtuu passiivisten tulojen avulla, joita henkilö saa esimerkiksi osake- ja asuntosijoituksista. Muita passiivisen tulon lähteitä voivat olla esimerkiksi kirjoista tai musiikista saatavat rojaltit, verkkokauppa tai -kurssi, korkotulot ja yrityksen omistaminen.
Taloudelliseen riippumattomuuteen tarvittavan summan määrä vaihtelee hieman lähteestä riippuen. Eräs nyrkkisääntö neljän prosentin säännön ohella on, että siihen riittää omien vuotuisten menojen kertominen 25:llä. Tämä Raha.fi:n laskuri on suuntaa antava, vaikka se ei huomioi tämänhetkisiä säästöjä.
Yleisesti ottaen taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen edellyttää merkittävän osan tuloista saamista säästöön. Säästöprosenttien laskeminen onkin firettäjien keskuudessa tavallista ja osa on vienyt kituuttamisen äärimmilleen.
Kritiikki lehdissä
Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu on saanut osakseen säännöllisesti kritiikkiä. Esimerkiksi Kauppalehti on useamman kerran kritisoinut sen tavoittelijoita ja kutsunut sitä muun muassa ”vaaralliseksi villitykseksi”, joka “rapauttaa suomalaisen eläkejärjestelmän ja kansantalouden”.
Toimittaja Mikko Metsämäki kritisoi uusimmassa Talouselämässä firettämistä muun muassa siitä, että se vaatii “melkoista tuuria ja pesämunaa”. Lisäksi hänen mielestään se on eufemismi sille, että voi “haistattaa pomolle ja työkavereille” ja jättää osallistumatta ikäviin koulutuksiin.
Sen sijaan toimittajan mukaan taloudellisesti riippumaton voi ryhtyä elämäntapaeläkeläiseksi, joka esimerkiksi keskittyy ”pelaamaan räiskintäpelejä Playstationilla”.
Toimittaja tuo esiin äärikitsastelun ja perinteisen latte-esimerkin (jättämällä latten päivittäin ostamatta säästää niin ja niin paljon). Hän nostaa esiin, että ”kun pysyy sinkkuna, jättää lapset hankkimatta ja muuttaa asumaan pahvilaatikkoon keskelle metsää, säästää 20 vuodessa jopa 100 000 euroa”.
Loppukaneettina hän vielä esittää, että taloudelliseen riippumattomuuteen kytkeytyy ajatus henkisestä riippumattomuudesta, joka ”tarkoittaa pyrkimystä kyseenalaistaa perinteisten auktoriteettien kuten tiedeyhteisön, viranomaisten ja median jakama informaatio”.
Vastaukseni kritiikkiin
Kyseiset esimerkit osoittavat, että monet toimittajat eivät ymmärrä lainkaan sitä, mistä koko ilmiössä on kyse ja miten kauas sen juuret ulottuvat. Samalla näkyy sukupolvien välinen kuilu ajattelussa. Sama kritiikki nimittäin toistuu lehdestä (ja vuodesta) toiseen.
Siinä missä edelliselle sukupolvelle tärkeitä ja tavoittelemisen arvoisia asioita olivat omakotitalo, polttomoottoriauto, kesämökki, pitkä parisuhde itseisarvona ja millainen tahansa työ, eivät milleniaalit enää kaikilta osin jaa samoja arvoja.
Nuoret aikuiset esimerkiksi odottavat työltä mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä. He myös näkevät työelämän yllä edellä mainittuja uhkakuvia, jotka eivät edellistä sukupolvea kenties samalla tavalla kosketa. Toisaalta ikuinen myytti löysistä heikon työmoraalin omaavista nuorista on ammuttu alas.
Lähdetään kritiikin purkamisessa liikkeelle vaikka siitä, että moni toimittaja väittää taloudellisen riippumattomuuden edellyttävän tuuria. Väite voi pitää paikkansa, jos yrittää lyhyellä muutaman vuoden pyrähdyksellä tavoitella taloudelliseen riippumattomuuteen riittävää pääomaa.
Pitkäjänteisen osakeindeksisijoittajan osalta se sen sijaan ei pidä lainkaan paikkansa, sillä markkina tyypillisesti palaa sen keskimääräiseen 7-8%:n vuosituottoon, kun aika on riittävän pitkä. Mittaushistoriaa on nyt yli 200 vuotta takana ja aikavälille mahtuu muun muassa kaksi maailmansotaa. Pesämunaa taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen ei edellytä eli siinäkin toimittaja astuu harhaan.
Toiseksi en usko, että juuri kenenkään taloudellista riippumattomuutta tavoittelevan keskeisenä motiivina on mikään työkavereille haistattelu tai epämukavien koulutusten välttäminen. Tämä on vain sitä samaa ainaista mielikuvaa, jota “rappioituneesta” nuorisosta on aina viljelty.
Todellisuudessa hyvin moni taloudellista riippumattomutta tavoitteleva on korkeakoulutettu ja niin hyväpalkkaisissa töissä, että tavoite ylipäätään on mahdollinen. Heitä ei yksinkertaisesti kiinnosta polkea 40-50 vuotta oravanpyörää epävarmoissa oloissa ja jäädä ehkä sitten joskus 70-72-vuotiaana eläkkeelle tai minne eläkeikä ikinä ehtiikään kivuta. Sen sijaan pari kolme vuosikymmentä työelämässä riittää.
Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelulla ei luonnollisesti ole mitään yhteyttä mainitun “henkisen riippumattomuuden kanssa”. On suorastaan absurdi ajatus, että puolet suomalaisista nuorista sijoittavista aikuisista vastustaisi tiedettä ja viranomaisia.
Hyvin harva myöskään ryhtyy äärikitsaaksi, josta syystä toimittajan esimerkki pahvilaatikossa asumisesta on yliampuvuudessaan täysin naurettava. Kyseistä esimerkkiä voisi verrata siihen, että jättämällä syömättä ihminen saa säästettyä todella paljon – mitä ei kukaan tavoittele.
Lisäksi toimittajan logiikan mukaan, kun jokainen kuitenkin joskus jää eläkkeelle, alkavat he tehdä tällöin kaikenlaista halveksittavaa jonninjoutavaa puuhastelua, kuten pelata räiskintäpelejä.
Aiheellista kritiikkiäkin on
Firettäminen on nähdäkseni ilmiö, jossa on pohjimmiltaan kyse keskiluokan pyrkimyksestä päästä taloudellisesti riippumattomiksi – kuten rikkaat suvut ovat olleet jo kauan aikaa. Firettämistä voi perustellusti pitää hyvinvoivan, valkoisen, koulutetun ja terveen keskiluokan trendinä.
Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu ei nimittäin ole mahdollista kaikille, vaan se vaatii suhteellisen korkean, vähintään suomalaista keskipalkkaa vastaavan ansiotason – tai perinnön.
Voidaan perustellusti kysyä, syventääkö firetys kahtiajakoa eri yhteiskuntaluokkien välillä. Syntyykö länsimaihin kenties uusi yläluokka, joka koostuu vaurastuneesta keskiluokasta? Firettämisilmiön kanssa samaan aikaan maksuhäiriömerkinnöissä on tehty uusia ennätyksiä miltei joka vuosi, joten varallisuus ei jakaudu tasaisesti.
On ymmärrettävää, että ajatus kaikkein tuottavampien tekijöiden menettämisestä varhennetulle eläkkeelle kauhistuttaa edeltävää sukupolvea, jolle työ on itseisarvo. Toisaalta samaan aikaan varsinkin suorittavan työn määrä on vähenemässä.
Lisäksi tosiasiallisesti kovin moni ei ole työelämää jättämässä varhain. Ei, vaikka heillä olisi siihen mahdollisuus. Taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen myös yleensä kestää useita vuosikymmeniä. Siten puheita eläkepohjan ja kansantalouden murentumisesta voi pitää liioiteltuna.
Joutilaana oleminen myös mahdollistaa innovoinnin, ja siitä voi syntyä jotain uutta yhteiskuntaa ja taloutta hyödyttävää. Se voi tuoda uusia kotimaisia pääomasijoittajia markkinoille, jotka auttavat esimerkiksi start uppeja pääsemään alkuun.
Pidän nurinkurisena sitä, että esimerkiksi lottovoittajia, varakkaita sukuja ja vaurastuneita yrittäjiä ei kritisoida siitä, että he ovat joutilaita, vaan se nähdään ikään kuin ansaittuna joutilaisuutena. Sen sijaan keskiluokkainen palkansaaja, joka on pitkäjänteisellä vuosikymmenien säästämisellä ja sijoittamisella vaurastunut, onkin yhtäkkiä töitä vieroksuva lusmu.
Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelua voidaan myös perustellusti kritisoida tavoitteen epämääräisyydestä, mitä sivuttiin jo edellä. Ei ole nimittäin lainkaan selvää, mikä summa varmasti riittää sen saavuttamiseen.
Lisäksi taloudellisen riippumattomuuden tavoittelijoita voi kritisoida hedonistisiksi mukavuuden tavoittelijoiksi, vaikka toisaalta he usein nimenomaan jättävät turhan hedonistisen kuluttamisen päästäkseen taloudellisesti riippumattomaksi.
Firettämiseen liittyy myös se dilemma, että talouskasvu perustuu kuluttamiseen, kun taas taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu turhan kuluttamisen vähentämiseen. Toisaalta firettämistä puoltavat ympäristöseikat.
Lopuksi: Miksi en tavoittele taloudellista riippumattomuutta?
Itse en tavoittele taloudellista riippumattomuutta muun muassa tavoitteen epämääräisyyden vuoksi. Vierastan sitä, että esitän tavoitteeksi saavuttaa jotain, joka ei ole tarkasti määriteltyä. Toisaalta pidän “firettämistä” eräänlaisena aikakautemme muoti-ilmiönä, jossa ei toki sinänsä ole mitään pahaa.
En myöskään ole ikinä kokenut säästöprosenttien laskemista tai talouden viemistä kituuttamiseksi varsinaisesti omaksi jutukseni, kuten äärimmäiset firettäjät tekevät. Olen toki seurannut ilmiötä jo vuosikymmenen ajan ja ymmärrän, mikä siinä kiehtoo.
Totuus kuitenkin lienee se, että olen ainakin joidenkin määritelmien mukaan taloudellisesti riippumaton jo kauan ennen miljoonan euron osakesalkun saavuttamista. Esimerkiksi neljän prosentin säännön mukaan minulla riittää siihen noin 400 000 euron sijoitusvarallisuus. Toisaalta on huomioitava se, että 400 000 euroa nyt ei vastaa samaa summaa esimerkiksi 25 vuoden päästä, kuten myös muut edellä mainitut epävarmuustekijät.
Laita blogi tilaukseen alta, niin et koskaan missaa yhtään postausta!
Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!
Tervetuloa mukaan miljoonajahtiin!
2 vastausta artikkeliin “Taloudellinen riippumattomuus – Tausta, kritiikki ja miksi en tavoittele sitä?”