Euroalueen inflaatio nousi maaliskuussa ennätykselliseen 7,5%:iin, ja huippua tuskin on vielä nähty. Inflaatio ei suinkaan iske kaikkiin kotitalouksiin yhtä voimakkaasti, vaan eniten kärsii omakotitalossa asuva ja autolla töihin kulkeva keskiluokka. Palkat eivät ole pysyneet inflaation perässä, mikä johtaa kuluttajien ostovoiman hiipumiseen. Sivu sisältää mainoslinkkejä.*
Inflaation taustatekijät
Inflaatio jylläsi voimakkaana Euroopassa ja Yhdysvalloissa jo ennen Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa Ukrainassa. Taustalla on monta erillistä tekijää, jotka yhdessä nostavat hintoja.
Ensinnäkin pandemiarajoitukset supistivat tuotantoa ja tyhjensivät varastoja ympäri maailman. Rajoitusten lakkauttaminen puolestaan aiheutti voimakkaan piikin kulutuskysynnässä, sillä kuluttajilla oli korona-aikana säästöön jäänyttä rahaa, joka poltteli lompakoissa.
Rahaa myös printattiin talouden elvyttämiseksi huomattavia määriä erityisesti Yhdysvalloissa, minkä seurauksena rahamäärä on kasvanut markkinalla.
Yhdessä nämä tekijät ovat johtaneet samanaikaisesti sekä tuotteiden saatavuuden heikkenemiseen että kysynnän kasvuun ja sitä kautta aiheuttaneet hintojen nousun.
Toiseksi koronarajoitukset ovat aiheuttaneet ongelmia toimitusketjuihin ja johtaneet maailmanlaajuiseen komponenttipulaan. Tämän seurauksena esimerkiksi uusien autojen toimitusajat ovat venyneet yli vuoden mittaisiksi ja lisäksi niin uusien kuin käytettyjen autojen hinnat ovat nousseet.
Kolmanneksi energia on kallistunut voimakkaasti. Esimerkiksi Suomessa nähtiin viime talvena ennätyskorkeita sähkönhintoja, minkä arvellaan olleen vasta alkusoittoa. Kallistunut energia puolestaan vaikuttaa suoraan esimerkiksi ruoan tuotantokustannuksiin, kuljetuskustannuksiin ja lämmityskuluihin.
Neljänneksi yksittäiset tuotteet, kuten kahvi, ovat kallistuneet luonnonkatastrofien seurauksena. Brasiliaa koetteli viime vuonna ensin kuivuus ja sitten halla, mikä johti satojen tuhoutumiseen. Tämän seurauksena raakakahvin hinta on liki tuplaantunut.
Viidenneksi Venäjän aloittama sota Ukrainassa on sekin alkanut näkyä entistä korkeampina ruoan ja energian hintoina.
Länsimaat pyristelevät eroon venäläisestä öljystä ja maakaasusta. Samalla kylvöt ja sadonkorjuu Euroopan vilja-aitaksikin kutsutussa Ukrainassa uhkaavat häiriintyä (kaiken muun tuhon lisäksi). Lisäksi venäläisiä maataloustuotteita tuskin kelpuuttaa enää juuri kukaan ja maa on huomattava lannoitteiden tuottaja.
Lue seuraavaksi: Miten sijoittaja voi hyötyä inflaatiosta? 5 yllättävää tapaa!
Palkankorotus on parasta inflaatiosuojaa

Inflaatio ei ole palkansaajalle mikään ongelma, jos tulot nousevat kaiken aikaa samassa suhteessa. Itse asiassa tulojen noustessa samassa tahdissa inflaatio jopa hyödyttää esimerkiksi asuntovelallisia.
Ongelma kuitenkin on, että palkat eivät läheskään aina nouse inflaation perässä. Tai jos nousevat, tämä tapahtuu pitkällä viiveellä.
Joillain aloilla toki voi olla mahdollista sanella oma palkkansa, jolloin on mahdollista vain ilmoittaa, että haluaa palkkaan 10%:n inflaatiokorotuksen. Useimmilla aloilla tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.
Näin ollen inflaatio heikentää erityisesti keskiluokkaisen palkansaajan ostovoimaa. Suuruusluokka on ihan merkittävä, kun inflaatio lähestyy kymmentä prosenttia.
Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että myös korot ovat lähdössä nousuun (inflaation hillitsemiseksi). Näin ollen kustannusten nousua tulee kotitalouksille nyt vähän joka suunnalta ja kokonaisvaikutus saattaa yllättää.
Miten olen itse varautunut inflaatioon?

Viime aikoina on tullut pohdittua inflaation vaikutusta omaan talouteen.
Tavoitteena on luonnollisesti pitää tulopuolesta huolta, mutta samaan aikaan nykytilanne antaa aihetta tarkastella jälleen myös menoja kriittisesti.
Erityisesti hankintojen ajankohtaa on syytä miettiä. Tässä tilanteessa nimittäin välttämättömät hankinnat kannattaa tehdä heti, sillä hinnat nousevat kovaa vauhtia.
Toisaalta turhaa paskaa ei edelleenkään ole syytä ostaa. Harkitsenkin vahvasti viettäväni loppuvuoden “älä osta mitään” -teemalla. Tällä viittaan nimenomaan tavaroihin eli roinaan.
Kuukausisäästöt rullaavat tietysti normaalisti. Tässä tilanteessa myös pankkitili on likimain huonoin mahdollinen rahojen säilytyspaikka eli säästynyttä rahaa ei sinne kannata kerryttää.
Tilanne on sijoittajalle haasteellinen. Pörssin hintajohtajat toki kykenevät siirtämään kohonneet tuotantokustannukset lopputuotteen hintaan, mutta onko kuluttajilla enää pian varaa ostaa varsinkaan mitään ylimääräistä.
Nyt on hyvä hetki perata jälleen oman talouden jokainen kuluerä läpi ja katsoa, saako kilpailuttamalla säästöä aikaan.
Miten sinä olet varautunut inflaatioon?
Lue seuraavaksi: Korkoa korolle – “Maailman kahdeksas ihme!”
Laita blogi tilaukseen alta, niin et koskaan missaa yhtään postausta!
Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen pääsääntöisesti aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!
Tervetuloa mukaan miljoonajahtiin!