Minulla on tapana käydä talouden menot läpi vuosittain. Legendaarisessa Saiturin blogissa kuvattiin aikanaan, miten elintason noustessa uudet kuluerät liimautuvat talouteen kuin iilimadot, jonka jälkeen niistä on lähes mahdotonta päästä eroon. Juuri tätä pyrin välttämään vuositsekillä. Sivu sisältää mainoslinkkejä.*
Asuminen 538,80€/kk

Ihmisen on asuttava jossain. Asumiskulut ovat lähes jokaisen kotitalouden suurin rahareikä. Niinpä asumisessa on myös mahdollista saada kaikista suurinta säästöä aikaan.
Kilpailutin viime vuonna asuntolainan, jolloin lainan kokonaismarginaali (marginaali + kulut) tippui 0,45%:iin. Pidän tuota niin halpana, että kovin merkittävää säästöä ei kilpailuttamalla ole enää saatavissa. Olen hyödyntänyt kilpailutuksessa Etua.fi -palvelua*.
Samalla alkoi uusi, 25 vuoden mittainen asuntolaina, jonka ansiosta lainan kuukausierä romahti.
Asuntolainan suhteen suosittelen mahdollisimman pitkää laina-aikaa, koska lainaa voi aina lyhentää suunniteltua nopeammin, mutta toiseen suuntaan säätäminen on paljon vaikeampaa.
Lainanlyhennykseen, vastikkeeseen, veteen ja taloyhtiön nettiin menee tällä hetkellä yhteensä 520 euroa kuukaudessa. Summa on hivenen noussut, sillä vastikkeeseen tehdään vuosittain indeksikorotukset. Asumiskuluihin voidaan laskea vielä sähkö, josta lisää jäljempänä.
Lue seuraavaksi: 10 parasta vinkkiä asumiskulujen alentamiseen
Sähkö 18,80€/kk (sis. siirto)
Suomessa rikottiin viime talvena uusia sähkön hintaennätyksiä. On ennustettu, että huippuja ei ole vielä nähty, sillä Eurooppa pyrkii kaikin keinoin irti venäläisestä öljystä ja maakaasusta.
Kävi järjetön tuuri, että tein huhtikuussa 2020 kahden vuoden määräaikaisen sähkösopimuksen. Sopimuksessa ei ole perusmaksua lainkaan ja sähkön hinta on 4,77snt/kWh.
Pidän oikeastaan aika selvänä, että samanlaista sopimusta en tule enää vuoden päästä saamaan. Juuri nyt määräaikaisia sopimuksia tarjotaan kolminkertaisella hinnalla!
Varsinaiseen sähköön meneekin keskimäärin 6,50 euroa kuukaudessa, mutta siirtoon menee tuplasti tämä eli 12,30 euroa kuukaudessa.
Sähkössäkään ei ole mahdollisuutta säästää.
Lue seuraavaksi: Sähkön hinta uhkaa nousta pilviin – katso tästä parhaat säästövinkit!
Vakuutukset 86,56€/kk

Aki Pyysing totesi juuri Tampereen sijoitusmessuilla, että on aina pitänyt vakuutukset minimissä. Tietysti kun sijoitusvarallisuus kasvaa riittävän suureksi, niin siinä on jo vakuutusta kerrakseen. Vahingon sattuessa voi yksinkertaisesti kaivaa kuvetta.
Olen alalla töissä ja myönnän auliisti, että vakuutuksia on liikaa.
Kotivakuutusta pidän käytännössä pakollisena. Se kustantaa 106,75 euroa vuodessa eli 8,90 euroa kuukaudessa.
Tapaturmavakuutus maksaa 32,77 euroa vuodessa eli 2,73 euroa kuussa. Olen pitänyt tätä ylimääräistä vakuutusta, vaikka minulla on myös kattava vapaa-ajan tapaturmavakuutus työnantajan puolesta. Syy on lähinnä se, että kyseessä on vanha vakuutus ja kustannus on pieni.
Vakuutusmaksut rahastoiva Omavara vakavan sairauden vakuutus ja työkyvyttömyysvakuutus maksaa 632 euroa vuodessa eli 52,70 euroa kuukaudessa. Rahastoon on tätä kirjoittaessa kertynyt säästöä 2680,29 euroa.
Henkivakuutus puolestaan kustantaa 266,81 euroa vuodessa eli 22,23 euroa kuukaudessa.
Kaksi jälkimmäistä vakuutusta ovat tavallaan ylimääräisiä, mutta ajattelin pitää ne toistaiseksi ennallaan.
Lue seuraavaksi: 15 suurinta säästökohdettani
Liikkuminen 50€/kk

Liikkuminen on toinen kotitalouksien merkittävä kuluerä.
Harva oikeastaan edes ymmärtää, miten paljon auton pitäminen maksaa. Henkilöauto maksaa edullisimmillaan noin 260 euroa kuukaudessa. Summa ei sisällä arvon alenemaa eikä mahdollista lainanlyhennystä.
Koska taloudessa ei ole autoa, tulee liikkumiskustannuksia satunnaisista bussi-, juna- ja taksimatkoista sekä sähköpotkulautavuokrauksista. Keskimäärin liikkumiseen menee 50 euroa kuukaudessa. Joinain kuukausina menee huomattavasti enemmän, joinain kuukausina kulut ovat lähellä nollaa.
Myöskään liikkumisesta on hankala säästää enempää.
Ruoka ja taloustarvikkeet 200€/kk

Olen keskittänyt ruokaostokset kuvassa näkyvään saksalaiskauppaan (ei maksettu mainos). Lidl Plus -palvelun kautta ruokaan ja taloustarvikkeisiin menevää rahasummaa on helppo seurata. Ostan ruokakaupasta myös esimerkiksi hiusgeelin ja hajuveden sekä lahjoja.
Ruokakauppaan menee kuukaudessa aika tarkalleen 200 euroa, mikä tekee 40-50 euroa viikossa. En käytännössä osta esimerkiksi lihaa ja juustoa juuri koskaan normaaliin hintaan, ja rakennan viikon menun tarjousten ympärille.
Ruoasta voisi varmasti vielä hieman pihistää, mutta olen kuitenkin halunnut ostaa sitä mitä tekee mieli euroja kaupassa laskematta.
Lue seuraavaksi: Miten säästää ruokakuluissa? Katso 20 vinkkiä!
Ravintolat ja baarit 200€/kk (+ lounasetu)

Ravintoloissa käyminen on “pahe”, jonka olen halunnut pitää, sillä nautin ulkona syömisestä.
Käyn arkipäivisin lounasravintoloissa ja lisäksi vähintään pari kertaa kuukaudessa myös illalla syömässä. Olenkin syönyt melkein kaikissa Tampereen ravintoloissa vähintään kerran. Baareissa tykkään juoda erikoisoluita.
En pidä ravintoloihin ja baareihin menevää rahasummaa hirvittävän suurena ottaen huomioon, että yhteen iltaan saa kyllä halutessaan satasen palamaan.
Harrastukset ja lomailu 183,99€/kk

Maksan nykyään 19,90€/kk kuntosalijäsenyydestä Fitness 24/7 -salilla. Kävin vuosia työpaikan ilmaisella salilla, mutta vaihtelu virkistää välillä.
Pianotunnit ovat tällä hetkellä tauolla, mutta olen sen sijaan ostanut personal trainer -palveluita. En kuitenkaan laske tätä kiinteäksi kuluksi ainakaan vielä.
Tapparan kausikortti kustantaa runkosarjan osalta 469 euroa vuodessa. Tähän päälle tulee vielä playoffeista noin 100 euron lisälasku. Yhteensä kiekkoharrastukseen menee siis 47,42 euroa kuukaudessa.
Firman puolesta minulla on kulttuurikortti, johon laittamalla omaa rahaa 200 euroa saa firmalta toiset 200 euroa. Tällä maksan mm. keikka- ja leffalippuja. Kustannus on 16,67€/kk.
Olen budjetoinut lomailuun 1200 euroa vuodessa eli satasen kuukaudessa.
Viihde 34,39€/kk

Otin HBO Maxin, kun sen sai pysyvästi hintaan 4,49€/kk. Talvella maksan C Moresta 29,90€/kk. Yhteensä näistä tulee 34,39€/kk.
Tällä hetkellä minulla ei ole muita kuukausimaksullisia palveluja. Jätin Apple Musicin pois ainakin toistaiseksi, sillä musiikkia tulee kuunneltua enimmäkseen YouTubesta.
Alennan viihteen kustannuksia käyttämällä yhteistunnuksia, jota kautta käytössäni on vielä Netflix.
Muut (vaatteet, elektroniikka, lahjat…) 86€/kk

Olen jo vuosien ajan lahjoittanut Syöpäsäätiölle 6€/kk. Summa on pieni, mutta pienistä puroista kertyy kuitenkin aina jotain.
Vaatteisiin minulla menee noin 20 euroa kuukaudessa. Useimpina kuukausina en osta niitä lainkaan, mutta toisinaan on pakko ostaa esimerkiksi kengät. Hankin mieluummin laatua kuin sekundaa.
Elektroniikkaan menee noin 30 euroa kuukaudessa. Tähän pätee sama kuin vaatteisiin eli useimpina kuukausina ei mene mitään, mutta joskus on pakko ostaa esimerkiksi uusi läppäri.
Lahjoihin menee niin ikään noin 30€/kk. En ole halunnut kitsastella näissä, vaan pyrkinyt hankkimaan mahdollisimman hyvän lahjan.
Lopuksi – 1379,74€

Kaikkiaan 1379,74 euroa menee siis kaikkiin kuluihin yhteensä kuukaudessa.
Nousua on pari kymppiä vuoden takaiseen nähden lähinnä asumisen ja vakuutusten kallistumisen johdosta. Myös ruoka ja sähkö alkavat varmasti pian näkyä yhä korkeampina kustannuksina.
Kokonaisuutena voi kuitenkin todeta, että vaikka tuloni nousivat viime vuonna huomattavasti verrattuna vuoden takaiseen, niin uusia kulueriä ei ole juurikaan päässyt vaivihkaa hivuttautumaan mukaan.
Toisaalta kiristämisen varaa on vaikka kuinka paljon, mutta perusperiaatteeni on edelleen, että kituuttamaan en lähde.
Tavoite on pitää talouden kiinteät kulut matalina ja olla ostamatta turhaa paskaa. Nämä kaksi asiaa mahdollistavat säästämisen ja sijoittamisen sekä harrastukset.
Avainasemassa on edelleen se, että en pyöri (verkko)kaupoissa juuri koskaan. Näin heräteostoksiakaan ei tule tehtyä.
Laita blogi tilaukseen alta, niin et koskaan missaa yhtään postausta!
Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen pääsääntöisesti aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!
Tervetuloa mukaan miljoonajahtiin!
One thought on “Budjettitsekki 2022 – näihin asioihin käytän rahaa”