Kilpailu indeksirahastomarkkinassa kiristyy koko ajan. Kannattaako Nordnetin pohjoismaisiin indeksirahastoihin edelleen sijoittaa vuonna 2021? Huom! Kirjoitus ei sisällä sijoitussuosituksia. Sivu sisältää mainoslinkkejä*.
Taustaa
Nordnet lanseerasi täysin kuluttomat* pohjoismaiset indeksirahastonsa (silloin Superrahastot) kesäkuussa 2014, ja mullisti samalla koko Suomen rahastomarkkinan. Se myös markkinoi rahastoja ensimmäiset vuodet todella aktiivisesti.
Aiemmin lähinnä Seligson oli tullut tunnetuksi indeksirahastoista ja toisaalta alle 1%:n kuluja pidettiin tuolloin yleisesti todella halpana. Myös merkintä- ja lunastuspalkkioihin suhtauduttiin tuolloin suopeammin kuin nykyään.
Itsekin taisin ensimmäiset sijoitukseni kyseisiin rahastoihin tehdä noihin aikoihin (2014-2015), joskin myin koko Nordnetin silloisen salkkuni asunnon oston yhteydessä 2017.
Nordnetin kuluttomat rahastot muuttivat ajattelua radikaalisti: yli 0,5%:n kuluja alettiin yleisesti pitää kalliina. Nordnet pakottikin kilpailijat reagoimaan, ja indeksirahastojen kulut ovat tulleet alas kautta linjan. Nyt alle 0,5%:n kulut ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Nordnetin indeksirahastot ovat sisäänheittotuote, jolla pyritään saamaan asiakkaat Nordnetin maksullisten palveluiden piiriin. Strategia onkin onnistunut hyvin, sillä Nordnet on yli 400 000:lla aktiivisella suomalaisella asiakkaallaan varsinkin piensijoittajien keskuudessa todella suosittu.
Pysyvätkö pohjoismaisten indeksirahastojen kulut ikuisesti nollassa?
Aika ajoin vuosien varrella on noussut keskustelua siitä, pysyvätkö indeksirahastojen kulut aina nollassa. Keskustelua vauhditti entuudestaan se, kun Nordnet nosti Tanska Indeksirahaston kulut 0,00%:sta 0,20%:iin lokakuussa 2020.
Nordnet lupaili samassa yhteydessä, ettei muihin pohjoismaisiin indeksirahastoihin ole suunnitteilla muutoksia. Toisaalta se toi myös maksuttomaan etf-kuukausisäästämiseen pienen kulun, vaikka oli vakuuttanut sen pysyvän maksuttomana.
Joka tapauksessa 0,20%:n kulu on edelleen todella edullinen. Sille pärjäävät vertailussa oikeastaan vain suuret kansainväliset etf-rahastot, joissa kulut tapaavat olla 0,07-0,20%:n luokkaa ja Handelsbankenin USA Indeksi sekä Eurooppa Indeksi -rahastot, joilla kulut ovat saman 0,20%. Niin ja tietysti Nordnetin Suomi-, Ruotsi- ja Norja -indeksirahastot.
Kuluttomat indeksirahastot ovat selkeästi olleet Nordnetille todellinen hittituote. Se tuskin olisi koskaan kyennyt nappaamaan näin suurta markkinaa pohjoismaissa ilman niitä, ja edelleen niiden avulla uudet asiakkaat usein houkutellaan sisään.
Tästä syystä on vaikea uskoa, että se nostaisi niiden kuluja ja samalla menettäisi ainutlaatuisen edun suhteessa kilpailijoihin. Tanska-rahasto lienee ollut jonkinlainen pakkotilanne, sillä kuluja ei silloin nostettu kautta linjan.
*Pois lukien pieni valuutanvaihtokulu ostaessa ja myydessä.
Kenelle Nordnetin indeksirahastot sopivat?
Usein sanotaan, että sijoittaminen kannattaa aloittaa indeksirahastoilla. Tämä on siinä mielessä väärin, että ne sopivat itse asiassa ihan jokaiselle sijoittajalle salkun perustaksi. Yksittäisiä osakkeita ei oikeastaan ole edes pakko alkaa koskaan ostaa.
Yleisesti ottaen osakemarkkinalle kannattaa kuitenkin sijoittaa rahaa, jota ei tarvitse lähivuosina eli niin sanottua ylimääräistä rahaa. Samoin vatsan täytyy kestää osakemarkkinoiden ajoittain rajuakin heiluntaa. Henkisesti on syytä varautua siihen, että sijoitukset voivat olla tappiolla useita vuosia putkeen tai niissä ei tapahdu nousua vuosikausiin.
Sain itse asiassa tästä karvaan oppitunnin, kun ensimmäiset rahastosijoitukseni vuonna 2013 olivat lähes vuoden punaisella. Teinkin joitain hätäisiä liikkeitä silloin myyden muutamia rahastoja pois, mutta siitä on otettu opiksi. Veivaamalla rahoja sijoituskohteesta toiseen tuhoaa tuottonsa varmasti.
Toisaalta osakemarkkinalla on äärimmäisen epätodennäköistä hävitä rahojaan, jos kuukausisäästää indeksirahastoihin tasaisesti useita vuosikymmeniä. Tällöin markkina tyypillisesti aina palaa sen historialliseen (yli 200 vuotta) pitkän aikavälin noin 7-8%:n vuosituottoon.
Nordnetin indeksirahastoista Suomi, Ruotsi ja Norja ovat itse asiassa sijoittajalle kulujen puolesta lähes ylivertainen vaihtoehto, sillä 0,00%:sta on vaikea pistää paremmaksi. Kaikki kolme mahtuivatkin top 5:een Mihin sijoittaa? Tässä 10 parasta indeksirahastoa! – kirjoituksessani.
Avaa tili Nordnetiin ilmaiseksi tästä*
Kulujen merkityksestä sijoittamisessa

Kulujen vaikutusta sijoitusten kehittymiseen voi testailla esimerkiksi tällä Seligsonin tuottolaskurilla.
Asiaa voidaan havainnollistaa seuraavalla esimerkillä:
- Sijoitus 100 euroa kuussa 25 vuoden ajan. Kulut 0,00%. Tuotto 8% vuodessa. Varallisuus sijoitusajan lopussa 91 484 euroa.
- Sijoitus 100 euroa kuussa 25 vuoden ajan. Kulut 0,20%. Tuotto 8% vuodessa. Varallisuus sijoitusajan lopussa 88 764 euroa.
Erotus on 2720 euroa. Melkein kolme tonnia siis menee kuluihin, vaikka ero kuluissa on äkkiseltään tarkasteltuna hyvin pieni.
Jos sijoitettava summa onkin 1000 euroa kuussa, menee kuluihin kymmenkertainen määrä eli tuliterän henkilöauton verran! Erästä mainosta lainaten: Mitä sinä tekisit kolmellakytä tonnilla?
Nordnet Indeksirahasto Suomi, kulut 0,00%
Listasin Nordnet Indeksirahasto Suomen ykköseksi top 10 parasta indeksirahastoa vertailussani ja olen edelleen samoilla linjoilla. Tätä ei pidä käsittää sijoitussuosituksena, vaan jokainen on itse vastuussa omista sijoituspäätöksistään.
Suomalaisen sijoittajan etu kuitenkin on, että tähän rahastoon sijoittaessa ei mene edes valuutanvaihtokulua, joka toki on Nordnetilla hyvin kohtuullinen. Kulut ovat siis absoluuttisesti nolla euroa eli Nordnet maksaa ne asiakkaan puolesta.
Toisaalta Helsingin pörssi on sen verran pieni, että jos tankkaa salkkuun useita suuria yhtiöitä kuten Nestettä, Nordeaa, Fortumia, Konetta ja Sampoa, tulee hyvin nopeasti päätyneeksi indeksin tuottoon, mutta huomattavasti tätä rahastoa korkeammilla kuluilla.
Tästä syystä ei ole järin suuri yllätys, että valtaosa aktiivisista Suomeen sijoittavista rahastoista on piiloindeksoivia eli ne tarjoavat käytännössä indeksin tuoton huomattavasti kovemmilla kuluilla. Lue lisää aiheesta täältä.
Aktiiviset rahastot Suomessa eivät nimittäin jo käytännön syistä pysty ostamaan kovin pieniä yhtiöitä, sillä riittävää tarjontaa ei markkinalla ole, ja rahastosta tulisi äkkiä yksi yrityksen pääomistajista.
Avaintiedot:
- Seuraa Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä
- Fyysinen/Synteettinen: Fyysinen
- Minimisijoitus 15 euroa
- Kaupankäynti: Päivittäin
- Perustettu 17.6.2014
- Sijoittaa osingot uudelleen automaattisesti
Rahaston suurimmat omistukset 25.8.2021:
- Nokia 9,87%
- KONE 9,67%
- Neste 9,63%
- Nordea 9,62%
- Sampo 9,08%
Rahaston suurimmat sektorit 25.8.2021:
- Teollisuustuotteet ja -palvelut 20,24%
- Rahoituspalvelut 19,36%
- Raaka-aineet 16,27%
- Teknologia 12,55%
- Energia 9,96%
Jakauma:
- Osakkeet 100%
- Euroalue 99,67%
Tuottokehitys:
- Yksi vuosi +35,73%
- Kolme vuotta +46,20%
- Viisi vuotta +98,90%
Huom! Mennyt tuotto ei ole tae tulevasta.
Kilpailijat:
- Seligson & Co OMX Helsinki 25 UCITS ETF, kulut 0,16% (ETF)
- OP Suomi Indeksi, kulut 0,39%
- Seligson & Co Suomi Indeksi, kulut 0,46%
- Nordea Suomi Passiivinen, kulut 0,50%
Kilpailijoista osa seuraa eri indeksiä, joten ne eivät ole täysin suoraan vertailukelpoisia Nordnet Indeksirahasto Suomen kanssa. Seligson esimerkiksi tarjoaa ainoana korkeimman vastuullisuusluokituksen rahaston ja erottuu sillä muista.
Kaikki edellä mainitut kuitenkin sijoittavat Helsingin pörssiin, jossa tarjonta tämän kokoisille rahastoille on hyvin rajallista. Kilpailijat lähtevät kulujen verran takamatkalta kirimään Nordnet Indeksirahasto Suomen tuottoa kiinni.
Analyysi
Aiempaa arvioitani ei ole syytä muuttaa: jos pitää valita vain yksi rahasto, niin se on tässä.
Moni suomalainen osakesijoittaja itse asiassa omistaa ainoastaan kotimaisia osakkeita ja lähinnä suuria yhtiöitä. Näille täysin kuluton Nordnetin rahasto on liki ylivoimainen vaihtoehto.
Sitä se toki on myös kaikille muille, joilla ei ole aikaa käyttää tunteja päivässä Helsingin pörssin yritysten analysointiin ja jotka ymmärtävät, että kauppaa pörssissä käydään pääasiassa ammattilaisten ja sekunnin murto-osassa päätöksiä tekevien algoritmien toimesta. Markkina on äärimmäisen kilpailtu, ja matalalla roikkuvia omenoita ei juuri ole.
Avaa tili Nordnetiin ilmaiseksi tästä*
Nordnet Indexfond Sverige, kulut 0,00%*
Nordnetin Indeksirahasto Ruotsi poikkeaa muista Nordnetin pohjoismaisista indeksirahastoista siinä, että se seuraa 25 yhtiön sijaan peräti 70 eri yhtiötä. Sijoittaja saa näin verraten laajan hajautuksen. Toisaalta se on perustettu jo 2009 eli viisi vuotta ennen muita pohjoismaisia indeksirahastoja – ja on edelleen ilmainen.
Rahasto on kruunumääräinen ja Nordnet periikin 0,25%:n valuutanvaihtokulun rahastoon sijoitettaessa ja sieltä lunastuksia tehdessä. Tämä on kuitenkin hyvin maltillinen kulu verrattuna vaikkapa yksittäisten osakkeiden ostoon, jossa 1-5%:n kulu on ihan tavallinen.
Rahasto ei tarjoa Indeksirahasto Suomeen nähden kovin suurta hajautushyötyä sektorien osalta, sillä se on niin ikään teollisuus- ja rahoituspalvelupainotteinen. Silti siihen sijoittamista voi perustella sillä, että jos Suomen taloudella menee huonosti, ei sama välttämättä koske naapurimaa Ruotsia.
Toisaalta voidaan havaita, että rahasto on tuottanut huomattavasti Indeksirahasto Suomea tasaisemmin, sillä viiden vuoden tuotto rahastoilla on lähes sama, kun taas kolmen vuoden tuottoero on suuri Indexfond Sverigen hyväksi.
Avaintiedot:
- Seuraa Tukholman pörssin 70 vaihdetuimman osakkeen kehitystä
- Fyysinen/Synteettinen: Fyysinen
- Minimisijoitus 15 euroa
- Kaupankäynti: Päivittäin
- Perustettu 10.3.2009
- Sijoittaa osingot uudelleen automaattisesti
Rahaston suurimmat omistukset 25.8.2021:
- Atlas Copco 4,98%
- Investor 4,78%
- Volvo 4,28%
- Ericsson 4,03%
- Hexagon 3,68%
Rahaston suurimmat sektorit 25.8.2021:
- Teollisuustuotteet ja -palvelut 33,84%
- Rahoituspalvelut 22,13%
- Teknologia 10,17%
- Kuluttajatuotteet ja -palvelut 7,73%
- Terveydenhuolto 6,47%
Jakauma:
- Osakkeet 100%
- Eurooppa (pl. euroalue) 95,29%
Tuottokehitys:
- Yksi vuosi +42,87%
- Kolme vuotta +72,33%
- Viisi vuotta +99,46%
Huom! Mennyt tuotto ei ole tae tulevasta.
Kilpailijat:
- Evli Ruotsi Osakeindeksi, kulut 0,50%
- (OP Pohjoismaat Indeksi, kulut 0,39%)
Kilpailu Ruotsiin sijoittavien indeksirahastojen osalta ei Suomessa ole kovin suurta, sillä rahaston ainoa suora kilpailija on Evli Ruotsi Osakeindeksi. Tosin Eurooppaan sijoittavia indeksirahastoja löytyykin sitten paljon, ja OP tarjoaa myös pohjoismaihin sijoittavaa rahastoa.
Nordnet Indeksirahasto Ruotsin selvä etu edellä mainittuihin nähden ovat kuitenkin kulut. Esimerkiksi puolen prosentin takamatka on jo aikamoinen kurottavaksi.
Analyysi
Nordnet Indeksirahasto Ruotsi tarjoaa 70 yhtiöllään muita Nordnetin pohjoismaisia indeksirahastoja huomattavasti laajemman hajautuksen. Se on myös niitä selvästi pitkäikäisempi, ja on vaikea nähdä, että Nordnet lähtisi kotikentällään Ruotsissa nostamaan rahaston kuluja.
Nordnetin hinnasto onkin Ruotsissa selvästi Suomea edullisempi ja esimerkiksi uuden Nordnet Indeksirahasto Teknologian kulut ovat naapurissa edullisemmat kuin meillä.
Nordnet Indeksirahasto Ruotsi ei ole välttämätön, jos salkusta löytyy esimerkiksi Suomi -rahasto tai Suomi -osakkeita. (Sama pätee myös päinvastoin.) Hyvä täydentävä lisä se kuitenkin on, sillä se tuo vähintään jonkinlaista maantieteellistä hajautusta salkkuun.
Ruotsia on joskus jossain luonnehdittu Euroopan Yhdysvalloiksi viitaten siihen, miten monipuolinen ja laaja Tukholman pörssi on ja miten hyviä ruotsalaiset ovat myymään tuotteitaan. Totta tai ei, haluan ainakin itse pitää Ruotsi -rahaston osana salkkuani.
Avaa tili Nordnetiin ilmaiseksi tästä*
Nordnet Indeksfond Norge, kulut 0,00%*
Nordnetin Indeksirahasto Norja tarjoaa kahteen edelliseen verrattuna merkittävää hajautushyötyä. Energiasektori (öljy-yhtiöt) ja kulutustavarat ovat nimittäin siinä merkittävässä roolissa.
Rahasto on Ruotsi-rahaston tavoin kruunumääräinen, jolloin sen ostamisesta ja myymisestä veloitetaan pieni valuutanvaihtokulu.
Nordnetin Norja -rahasto kuitenkin jää niin kolmen kuin viiden vuoden tuottokehityksessä pahasti jälkeen kahta edellä mainittua – kiitos huonosti menestyneiden öljy-yhtiöiden. Lisäksi kaksi yhtiötä, valtio-omisteinen energiayhtiö Equinor (entinen Statoil) ja DNB Bank muodostavat liki kolmasosan indeksistä ja rahastosta.
Indeksirahastojen eräänlainen nerous kuitenkin piilee siinä, että kuihtuvat yhtiöt tippuvat niistä automaattisesti jonkin ajan kuluessa pois ja uudet tähdet nousevat tilalle. Siten esimerkiksi uudistuskyvyttömät energiayhtiöt tulevat vääjäämättä putoamaan pois indeksistä ja rahastosta ennemmin tai myöhemmin. Tähän voi kuitenkin mennä aikaa.
Equinor on kuitenkin jo tehnyt investointeja esimerkiksi tuulivoimaan ja se omistaa muun muassa 75%:ia Hywind Scotland -tuulivoimapuistosta ja muitakin tuulivoimapanostuksia sillä on. Silti öljy on edelleen keskeisessä roolissa.
Näen rahaston olevan jonkinlaisessa murroksessa, jossa sen riippakivenä ovat öljy-yhtiöt. Pitkäjänteisen sijoittajan salkkuun se kuitenkin sopii erinomaisesti, sillä Norjan tulevaisuus näyttää valoisalta. Sen kansalaisilla on muita pohjoismaita enemmän varallisuutta ja siten myös varaa kuluttaa.
Toisaalta Norjan energiasektorin mahdollinen kutistuminen voi johtaa osittaiseen hajautushyödyn menettämiseen suhteessa kahteen edellä mainittuun rahastoon. Pidän tätä kuitenkin epätodennäköisenä, sillä energiayhtiöillä on varaa tehdä mittavia investointeja uusiutuviin energian lähteisiin ja siten uudistaa toimintaansa.
Avaintiedot:
- Seuraa Oslon pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä
- Fyysinen/Synteettinen: Fyysinen
- Minimisijoitus 15 euroa
- Kaupankäynti: Päivittäin
- Perustettu 24.6.2014
- Sijoittaa osingot uudelleen automaattisesti
Rahaston suurimmat omistukset 25.8.2021:
- Equinor 14,70%
- DNB Bank ASA 12,59%
- Telenor 7,22%
- Mowi 6,97%
- Yara International 6,06%
Rahaston suurimmat sektorit 25.8.2021:
- Energia 20,92%
- Rahoituspalvelut 19,05%
- Kuluttajatuotteet ja -palvelut 18,92%
- Viestintä 14,02%
- Raaka-aineet 12,48%
Jakauma:
- Osakkeet 100%
- Eurooppa (pl. euroalue) 98,76%
Tuottokehitys:
- Yksi vuosi +34,14%
- Kolme vuotta +12,47%
- Viisi vuotta +64,10%
Huom! Mennyt tuotto ei ole tae tulevasta.
Kilpailijat:
- (OP Pohjoismaat Indeksi, kulut 0,39%)
Muita yksistään Norjaan sijoittavia indeksirahastoja ei Suomesta löydy, mutta kilpailua riittää Eurooppaan sijoittavien rahastojen muodossa.
Analyysi
Nordnet Indeksirahasto Norja sopii hyvin kahden edellä mainitun kaveriksi pitkäjänteisen sijoittajan sijoitussalkkuun. Hajautushyöty puoltaa sen ottamista mukaan varsinkin, jos sijoittaja ei sijoita Yhdysvaltain kaltaisiin muihin öljyntuottajamaihin. Toisaalta välttämätön se ei ole.
Rahaston uhkakuvana voi öljy-yhtiöiden ohella pitää sitä, että se lakkaisi perimästä lähdeveroa takaisin, kuten Nordnet päätti tehdä Tanska-rahaston kanssa. Aiheesta lisää seuraavaksi.
Avaa tili Nordnetiin ilmaiseksi tästä*
Nordnet Indeksfond Danmark, kulut 0,20%*
Nordnet Indeksirahasto Tanska on pohjoismaisista indeksirahastoista ainoa, jolla on juokseva kulu. Kyseinen kulu ei ole järin suuri, mutta kuten alun vertailusta voi todeta, on pienilläkin kuluilla pitkässä juoksussa merkitystä. Lisäksi valuutan vaihdosta peritään pieni kulu.
Toisaalta on täysin mahdollista, että rahasto tuottaa enemmän kuin kulujensa verran “ylituottoa” muihin pohjoismaisiin rahastoihin nähden. Rahaston miinuspuolet eivät kuitenkaan ikävä kyllä jää tähän.
Nordnet Indeksirahasto Tanska on nimittäin rekisteröity Ruotsiin ja Tanska perii ulkomaille rekisteröityjen rahastojen osingoista 27%:n veron. Vuosina 2014-2017 Nordnet korvasi kankkulan kaivoon menneiden verojen osuuden takaisin rahaston osuudenomistajille, mutta päätti tammikuussa 2018 lopettaa käytännön.
Teoriassa jo perityn osinkoveron hyvitystä voi hakea Suomen verottajalta takaisin, mutta kyseisellä ratkaisulla on joka tapauksessa aivan merkittävä vaikutus rahaston korkoa korolle -ilmiön kehittymiseen.
Avaintiedot:
- Seuraa Kööpenhaminan pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä
- Fyysinen/Synteettinen: Fyysinen
- Minimisijoitus 15 euroa
- Kaupankäynti: Päivittäin
- Perustettu 26.6.2014
- Sijoittaa osingot uudelleen automaattisesti
Rahaston suurimmat omistukset 25.8.2021:
- Novo Nordisk 15,51%
- DSV Panalpina 11,74%
- Vestas Wind Systems 9,06%
- Ørsted 7,19%
- Genmab 6,53%
Rahaston suurimmat sektorit 25.8.2021:
- Terveydenhuolto 36,87%
- Teollisuustuotteet ja -palvelut 31,53%
- Yhdyskuntapalvelut 7,48%
- Raaka-aineet 6,65%
- Kuluttajatuotteet ja -palvelut 6,52%
Jakauma:
- Osakkeet 96,1%
- Eurooppa (pl. euroalue) 100%
Tuottokehitys:
- Yksi vuosi +36,29%
- Kolme vuotta +78,30%
- Viisi vuotta +106,18%
Huom! Mennyt tuotto ei ole tae tulevasta.
Kilpailijat:
- (OP Pohjoismaat Indeksi, kulut 0,39%)
Analyysi
Nordnet Indeksirahasto Tanska on edellä mainituista syistä huomattavasti muita pohjoismaisia rahastoja vähemmän houkutteleva sijoituskohde.
Tanska -rahaston ottamista salkkuun kuitenkin puoltaa se, että ainoana pohjoismaana Tanskassa on merkittävä määrä terveydenhuoltoalan yrityksiä. Sitä voi siten perustella hajautushyödyllä.
Omalla kohdallani saan tuon hajautushyödyn sijoittamalla Seligsonin Global Top 25 Pharmaan, joten en pidä Tanska-rahastoa tarpeellisena. Toisaalta kulut ja osinkojen verotus ovat niin suuria miinuspuolia, että rahastoa on vaikea suositella.
Avaa tili Nordnetiin ilmaiseksi tästä*
Lopuksi

Sanotaan, että ilmaisia lounaita ei ole. Niitä ei ole tässäkään tapauksessa, sillä ilmaisten rahastojen tarkoituksena on imeä sijoittajia Nordnetin asiakkaiksi, jolloin sijoittajan on helppo keskittää myös esimerkiksi suorat osakeostot samaan paikkaan.
Rahastosijoittajalle Nordnet on edelleen paras vaihtoehto, sillä Nordnetin pohjoismaisten indeksirahastojen ohella sen kautta voi sijoittaa esimerkiksi Handelsbankenin erinomaisiin indeksirahastoihin. Suoria osakesijoituksia tekevälle se ei sitä ole, sillä Nordnet ei pärjää Suomessa kuluissa kilpailijoilleen.
Nordnet on viime vuosina käytännössä lakannut markkinoimasta pohjoismaisia indeksirahastojaan, sillä se ei saa niistä tuottoa. Sijoittajalle ne kuitenkin ovat edelleen lähes ylivertainen tuote.
Avaa tili Nordnetiin ilmaiseksi tästä*
Laita blogi tilaukseen alta, niin et koskaan missaa yhtään postausta!
Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!
Tervetuloa mukaan miljoonajahtiin!
Kiitos kiinnostavasta vertailusta. Mieleeni tuli, että OP:n rahastot kerryttävät bonuksia, joita voi hyödyntää, jos olet muutenkin pankin asiakas ja sinulla on sen kautta asuntolainaa, vakuutuksia jne. Tämä ehkä muuttaa jonkin verran vertailun asetelmia sellaisten ihmisten osalta jotka muutenkin ovat OP-konserniin sidoksissa. Olisi kiinnostavaa, jos joku kykenisi laskemaan mukaan bonuksien tuottamat mahdolliset säästöt.