En olisi ikinä uskonut, kun tammikuussa 2021 starttasin blogin, että vuotta myöhemmin se on kerännyt jo 100 000 lukukertaa. Blogi on myös saanut tuhansia seuraajia eri kanaviin. Suuri kiitos siitä! Sivu sisältää mainoslinkkejä*.
Ajatuksia tämän hetken markkinatilanteesta

Vuosi 2022 on käynnistynyt markkinoilla laskevissa merkeissä. Esimerkiksi S&P500 ja OMXH25 -indeksit laskivat kumpikin enimmillään noin 10%. Tämä on vielä indeksitasolla normaalia vuosittaista heiluntaa, joskin alas tultiin poikkeuksellisen nopeasti.
Erityisen paljon ovat laskeneet teknologiaosakkeet, jotka toisaalta olivat nousseet hurjasti vuoden 2021 aikana. Teknologiapainotteinen Nasdaq korjasi peräti 18% huipuista alaspäin. Lasku ei välttämättä ole vieläkään ohi, vaikka välillä on taas menty ylöspäin.
Indeksisijoittajan salkkua lasku ei ole juuri hetkauttanut. Korkeintaan vene hieman keinahtelee aallokossa, mutta se jatkaa tasaisen varmaa porskuttamista eteenpäin. Indeksisijoittaja ylipäätään nauttii laskuista jopa nousuja enemmän, sillä laskuissa osakkeita saa halvalla salkkuun. Rysähtäisipä oikein kunnolla!
Lue myös: Miten indeksisijoittaja menestyy laskumarkkinalla?
Salkkunsa hypeosakkeita täyteen kerännyt sijoittelija (termi lainattu Marko Erolalta) on sen sijaan saattanut jo sielunsa silmin nähdä veren virtaavan kaduilla, kun yksittäiset yhtiöt ovat tulleet alas jopa 40-60%:ia huipuista. Sosiaalisen median sijoittajaryhmät täyttyivätkin alkuvuodesta “kannattaako nyt myydä” -kyselijöistä.
Epäilen monen panikoineen ja myyneen sijoituksiaan tappiolla. Toiset vetäytyivät pois markkinoilta, vaikka lukuisat tutkimukset osoittavat, että ajoittaminen ei kannata. Aika markkinalla voittaa ajoituksen. (Time in the market beats timing the market.)
Lue lisää: Milloin osakkeita kannattaa ostaa? Unohda markkinoiden ajoittaminen!
On hieman huvittavaa lukea analyyseja siitä, miksi markkina on nyt laskenut. Syitä haetaan muun muassa inflaatiosta, elvytyshanojen kiristämisestä ja FED:n korkojen nostosta. Totuus kuitenkin on, että nämä ovat pelkkää arvailua. Kukaan ei oikeasti tiedä, miksi markkina milloinkin nousee tai laskee.
Jos tietäisi, niin olisi varsin helppoa ennustaa, miten markkina tästä eteenpäin kehittyy, ovathan nämä edellä mainitut seikat olleet jo pitkään tiedossa. Esimerkiksi inflaatio on jyllännyt jenkeissä jo ainakin viime keväästä, FED:n korkojen nosto on ollut tiedossa (ja hinnoiteltuna osakkeisiin) jo viime syksystä ja niin edelleen.
Sitä kuuluisaa kristallipalloa ei ole kenelläkään. Markkinoiden pitkän aikavälin kehitys on yli 200 vuoden datan perusteella ennustettavissa (7-8%:n nousu vuosittain), mutta lyhyen aikavälin liikkeitä ei tiedä kukaan.
Lue seuraavaksi: 10 parasta syytä sijoittaa indeksirahastoihin

Tästä syystä suosittelen olemaan seuraamatta markkinahälyä (uutisia), jos yhtään tuntuu siltä, että se vaikuttaa omassa sijoitussuunnitelmassa pysymiseen. Valitussa suunnitelmassa on erityisen tärkeää pysyä nimenomaan laskumarkkinan aikana.
Lue myös: Näin laadit sijoitussuunnitelman
Dalbar Incin tekemän markkinatutkimuksen mukaan keskiverto rahastosijoittaja nimittäin joutui tyytymään keskimäärin 4,5%:n vuosituottoihin markkinan noustessa tarkasteluajanjakson aikana yli tuplasti vuosittain. Syynä tähän olivat muun muassa sijoittajien pelkuruus ja pyrkimys ajoittaa markkinoita.
Muutaman parhaan nousupäivän missaaminen vie suurimman osan sijoittajan koko vuoden tuotoista. Kukaan ei tiedä, milloin nuo vuoden parhaat päivät ovat, joten markkinalla kannattaa pysyä mukana niin ylä- kuin alamäissä.
Tästä eteenpäin emme edelleenkään tiedä, mihin suuntaan markkina lyhyellä aikavälillä kehittyy. Onko nyt nähty nousu vain tilapäinen korjausliike ylöspäin, jonka jälkeen markkina jatkaa laskuaan? Vai onko lasku kokonaisuudessaan nyt takanapäin? Kenenkään arvaus ei ole toisen arvausta parempi.
Johtopäätös: Sijoittamalla pitkäjänteisesti matalakuluiseen indeksirahastoon joka kuukausi suhdanteesta riippumatta, päihittää pitkällä aikavälillä suurimman osan sijoittajista, mukaan lukien ammattilaiset. Tärkeintä on pysyä omassa sijoitussuunnitelmassa. Aika on sijoittajan paras ystävä!
Lue seuraavaksi: Miten aloittaa sijoittaminen? 5 helppoa steppiä!
100 000 lukukertaa!

2.2.2022 jää historiaan rajapyykkinä, jolloin blogi rikkoi 100 000 lukukerran maagisen rajan. Lisäksi blogi on saanut tuhansia seuraajia eri kanaviin. Suuri kiitos siitä.
Pyrin jatkossakin tekemään mahdollisimman laadukasta ja hyödyllistä sisältöä, jotta juuri Sinä voit saavuttaa omat tavoitteesi säästämisen ja sijoittamisen saralla.
Sijoitustietoisuuden lisääminen on tämän blogin pääasiallinen tavoite. Suomen 10 suosituinta rahastoa ovat edelleen muita kuin indeksirahastoja, joten matkaa on vielä siihen, että indeksirahastot ovat koko kansan tapa sijoittaa.
Samalla myös lottoaminen säilyttää aina vain suosionsa vaurastumisen tavoittelussa, vaikka lottovoiton todennäköisyys on olemattoman pieni. Sen sijaan todennäköisyydet ovat pitkäjänteisen sijoittajan vaurastumisen puolella!
Olen valmistellut muutamia kirjoituksia jo useita kuukausia ja ne ovat tulossa julkaisuun lähiaikoina. Aiheita on varastossa melkoinen kasa, mutta aina saa myös ehdottaa. Nyt kannattaa siis viimeistään laittaa blogi alta tilaukseen, niin et missaa niitä!
Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!
Tervetuloa mukaan miljoonajahtiin!