Onko miljoonan euron salkun tavoittelemisessa mitään järkeä?

Otsikon kysymystä tulee pohdittua säännöllisin väliajoin. Yhtä absoluuttisesti oikeaa vastausta tuskin on olemassa. Pyrin kuitenkin tässä kirjoituksessa avaamaan ajatuksiani vielä lisää blogin tavoitteen ja taustojen osalta. Todellisuudessa kyse on vapaudesta, ei miljoonasta eurosta. Sivu sisältää mainoslinkkejä*.

Aluksi

Eräs kaverini sanoi, että ei ole koskaan tavannut yhtä määrätietoista ihmistä kuin minä. Tällä hän viittasi blogin otsikossakin mainittuun tavoitteeseen tulla miljonääriksi 25 vuodessa. Samalla hän luonnollisesti kyseenalaisti tuon tavoitteen järkevyyden.

Ennakoin jo Miksi haluan tulla miljonääriksi – kirjoituksessani, että näin tulee käymään. Jatkossa varmasti yhä useammin. Kyseenalaistaminen ei suinkaan ole pahasta. Itse asiassa se on hyödyllistä, sillä se pakottaa pohtimaan asioita eri näkökulmista.

Koetan tässä kirjoituksessa avata tavoitetta vielä lisää sellaisilta kanteilta, jotka edellä mainitussa kirjoituksessa jäivät käymättä.

Jokaisella eurolla on lukuisia vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia

Ensimmäinen kaverini argumentti liittyi siihen, että luovun väistämättä joistain asioista, kun säästän suuren osan tuloistani. Tämä on täysin totta.

Tästä päästään kuitenkin siihen, että niin luopuu ihan jokainen meistä tehdessään valintoja sen suhteen, mihin rahansa käyttää. Rahat voi aina käyttää toisinkin. Meistä jokainen (ehkä Elon Muskia lukuunottamatta) joutuu priorisoimaan hankintojaan.

Jokaisella pakollisten menojen jälkeen käteen jäävällä eurolla on lukuisia vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia. Viittaan pakollisilla menoilla tässä sellaisiin ehdottoman välttämättömiin kuluihin kuin asuminen, liikkuminen (julkisilla), vaatteet ja ruoka. Näiden päälle tulevat sitten kaikenlaiset mukavuudet ja ”luksus”.

Mukavuuksiin lasken esimerkiksi asumisen suuremmassa, tasokkaammassa ja paremmalla sijainnilla olevassa asunnossa kuin on välttämätöntä sekä tavanomaista laadukkaamman ruoan. Tässä suhteessa rajanveto myös luksukseen on toki vaikeaa. Esimerkiksi kuntosalin voi laskea mukavuuksiin, sillä ilman laitteita on käytännössä vaikea treenata. (Eliittisali voi puolestaan mennä luksukseen.)

Luksukseen kuuluu muun muassa sellaisia asioita kuin maksulliset harrastukset ja maksulliset viihdepalvelut sekä kaupungissa asuvilla oma auto. Moni mieltää nämä välttämättömyyksiksi, mitä ne eivät oikeasti kuitenkaan ole.

Henkilöauto esimerkiksi seisoo tutkitusti käyttämättömänä keskimäärin 97% ajasta. Niiden käyttösuhde on suorastaan surkea. Meistä useimmilla on mahdollisuus muuttaa vaikkapa lähemmäs työpaikkaa tai koulua taikka parempien julkisten kulkuyhteyksien varrelle sekä keskittyä harrastuksiin, joissa autoa ei tarvitse. Tällöin oma auto ei enää ole ”välttämättömyys”.

Elämäntapainflaatiolla viitataan siihen, että tulojen nousun myötä menot aina kasvavat samassa suhteessa. Uudet kuluerät liimautuvat kuin iilimadot omaan talouteen ja aiemmasta luksuksesta tulee uusi normaali. Näin käy hyvin monille, ja niin kävi aikanaan myös minulle. Tästä syystä velkakierteeseen ajauduinkin.

Mielestäni olisikin hyödyllistä, että jokainen koettaisi joskus (opiskelujen jälkeen) elää ns. absoluuttisella minimillä. Eli esimerkiksi pienessä yksiössä lähiössä, punaisella lapulla varustettuja tuotteita kaupassa metsästäen, kirppikseltä vaatteita hankkien ja bussilla liikkuen. Tämä palauttaa realismin sen suhteen, mikä onkaan ehdottoman välttämätöntä.

Esimerkin on tarkoitus pelkästään havainnollistaa, että loppujen lopuksi ihminen tarvitsee varsin vähän rahaa pakollisten menojen kattamiseen. Omalla kohdallani tuo lukema on jo pitkään ollut 1000€/kk, mistä asuminen nielaisee hieman yli puolet. On rauhoittavaa tietää, että saan tarvittaessa kulut nopeastikin tuolle tasolle.

Entäs sitten jos…

Toinen kaverini argumentti liittyi siihen, että tällainen säästötavoite on realistinen vain, jos ei koskaan hanki lapsia tai ”ala elää”. Tämä on kokemukseni mukaan tyypillistä tarinaa, jolla moni perustelee itselleen sen, ettei hänellä jää (juuri) mitään säästöön.

Lapset eivät nimittäin estä säästämistä tai sijoittamista. Tietysti omia menojaan joutuu sitten priorisoimaan lasten menojen mukaan ja karsimaan omasta arjen luksuksesta. Kuitenkin esimerkiksi yksiö ydinkeskustassa ja kolmio lähiössä usein maksavat saman verran.

Olen myös todennut jo aiemminkin sen, että en koe jääväni mistään paitsi, vaikka säästän ja sijoitan. Kun talouden kivijalka (kiinteät kulut) on kunnossa, niin rahaa jää keskituloisella yllinkyllin niin harrastuksiin ja mukavuuksiin kuin säästöönkin. En pidä tonnin siirtämistä sivuun keskituloisella edes kovin kummoisena temppuna.

Esimerkiksi itse käytän pianotunteihin, kuntosaliin, ravintoloihin, C Moreen ja jääkiekkoharrastukseen monta sataa euroa kuussa. Joku toinen voi käyttää saman summan vaikkapa autoon ja viihteellä käyntiin, kolmas lapsiin ja golf-harrastukseen. Meillä kaikilla on ”paheemme”.

Lisäksi kämppä on suuren kaupungin ydinkeskustassa, vaikka samaan hintaan saisi kaksi omakotitaloa maakunnasta. Tällaisista asioista voi kyllä tarpeen tullen karsia.

”Raha ei tuo onnea, eikä käärinliinoissa ole taskuja”

Kolmas kaverini argumentti liittyi klassiseen ”käärinliinoissa ei ole taskuja” -sanontaan. Hän nimittäin totesi hyväksyvänsä tavoitteeni siinä tapauksessa, että vedän jossain kohtaa kaiken ”sileeksi”. (Itse asiassa näin saattaa hyvin käydäkin.)

Käärinliinojen taskuttomuuden eräänlaisena vastinparina usein hoetaan, kuinka ”raha ei tuo onnea”. Näitä myyttejä olen debunkannut tässä blogissa aiemminkin.

Nämä molemmat hokemat lienevät maailman huippurikkaiden keksintöä. Ainakin tällainen ajatustapa vaurastuttaa heitä suunnattomasti. Kun keskiluokka saadaan uskomaan näihin, niin se jatkaa hymyssä suin silmitöntä kuluttamista ja velaksi elämistä. Tili tuli, tili meni!

Yhdysvalloissa 58% kotitalouksista elää tilipäivästä tilipäivään eli käytännössä kädestä suuhun. Suomessa lukema lienee samaa luokkaa. Esimerkiksi uusien maksuhäiriömerkintöjen ja myös kotitalouksien velkaantumisasteen osalta meillä rikotaan uusia ennätyksiä lähes vuosittain. Vain korona-aika oli poikkeus, kun valtio puuttui peliin.

Käytännössä kyse on modernista velkaorjuudesta. Tämä on pirullinen kehä, jossa ensin kulutetaan huoletta ja velaksi. Sitten ollaan kulutusluotto-, luottokortti- ja osamaksuvelkavankeudessa, jossa tilipäivänä lähes koko tili palaa näihin ja korkoihin. Tämän jälkeen loppukuusta on jälleen elettävä velaksi luottokorttia vinguttaen, koska rahat eivät riitä. Sen jälkeen sama kehä alkaa alusta. Tätä velkaoravanpyörää meille markkinoidaan ”elämisenä”. Totuus on kuitenkin ihan toinen. Kokemusta on.

Koko sosiaalinen media on valtava markkinointikoneisto, jonka tarkoituksena on paitsi maksimoida siellä viettämämme aika, niin myös myydä meille paskaa, jota emme oikeasti tarvitse, emmekä oikeastaan edes halua.

Kyse on ennen kaikkea keskiluokkaisen elämäntavan myymisestä. Tämän elämäntavan keskiössä on kuluttaminen ja velanotto. Somen ”influensserit” esittelevät uusia merkkivaatteita ja valkoisia design-huonekaluilla kyllästettyjä kotejaan viestien, että kuka tahansa voi olla yksi heistä, kunhan ostaa saman roinan kuin he. Lisäksi kun ostaa velaksi, niin ei tarvitse edes olla siihen aidosti varaa!

Netflixin FYRE -dokumentti on erinomaisen havainnollistava esimerkki siitä, millaista (ja miten) unelmahöttöä milleniaaleille myydään. Siinä muutamalla mainoskuvalla Bahamalla huippumallien kanssa ja parilla luksusveneellä saadaan luotua mielikuva kaikkien aikojen festivaalista, jonne ”kaikkien” on pakko päästä. Liput myydäänkin loppuun kahdessa päivässä… ei siitä sen enempää. Suosittelen katsomaan.

Tavoitteena on lopulta vapaus, ei mikään tietty rahasumma

Rahan ja onnellisuuden suhteessa on (ainakin) kaksi näkökulmaa. Ensimmäinen niistä on, että raha ei toki itsessään tuo onnea, mutta rahattomuus sen sijaan on äärimmäisen stressaavaa. Tähän viitattiin jo edellä.

Toinen näkökanta on, että raha tuo vapauden ja vapaus puolestaan tuo onnea. Raha nimittäin mahdollistaa monia asioita elämässä. Näitä asioita ovat sellaisetkin jutut kuin parempi hoito ja vaikkapa kotisiivouspalveluiden käyttö eläkeikäisenä. Omasta kodista ja matkustamisesta puhumattakaan.

Valitettavasti kuluttaminen työntää lonkeroitaan yhteiskunnassamme yhä useampaan paikkaan. Harvat asiat enää ovat täysin ilmaisia. Yhdessäolo läheisten kanssa, luonnossa liikkuminen, kirjasto, jotkin museot ja lenkkeily ovat vielä toistaiseksi maksuttomia ”harrastuksia”.

Kirjoitin aiemmin siitä, miksi en suoranaisesti tavoittele taloudellista riippumattomuutta. Eivätkä taloudellisen riippumattomuuden tavoittelijatkaan oikeasti sitä tavoittele, vaan he tavoittelevat vapautta. Vapaus on sitä, että voi tehdä mitä haluaa, eikä ole pakkoa tehdä mitään.

Tämän blogin tavoitteeksi muodostui tulla miljonääriksi 25 vuodessa siitä syystä, että miljoonaa euroa on pidetty mahdottomana saavuttaa tavalliselle töissäkäyvälle ihmiselle ilman perintöä ja ilman huomattavaa kituuttamista. Tavoitteenani on osoittaa, että se on mahdollista. Samalla tavoitteena on lisätä sijoitustietoutta ja auttaa muita saavuttamaan omat tavoitteensa.

25 vuotta on puolestaan realistinen aika saavuttaa miljoonan euron raja. Se ei ole järin tiukka edes, vaan tuossa voi jo heittää useamman vuoden hukkaankin. Olen ihan tarkoituksella jättänyt pelivaraa. Samalla tavoite tuo esiin, että sijoittaminen ja vaurastuminen on pitkäjänteistä puuhaa.

Sijoitusskeneen on viime aikoina hiipinyt uudenlainen feikkigurujen porukka, joka väittää, että kenestä tahansa voi tulla taloudellisesti riippumaton vaikka heti. Palaan aiheeseen tarkemmin tulevassa kirjoituksessa, joten laitahan blogi alta seurantaan!

Lopuksi

Keksin lukuisia hyviä syitä säästää ja sijoittaa. Sen sijaan en keksi ainoatakaan oikeasti hyvää syytä olla tekemättä niin. On suorastaan hölmöä antaa oma elämä velkojien käsiin ja luottaa siihen, että elämässä ei koskaan tule ainuttakaan vastoinkäymistä.

Jokaisen tilanne on tietysti yksilöllinen ja tilanteet myös muuttuvat. Tämä on täysin ymmärrettävää. Koko ympäröivä yhteiskunta on lisäksi masinoitu viemään meiltä kovalla työllä ansaitsemamme rahat – korkoineen.

Yksi oppi, jota hoen jatkuvasti itselleni on se, että omaa tilannetta ei ikinä kannata verrata muiden tilanteeseen. Maailmasta nimittäin löytyy takuuvarmasti joku, jolla asiat ovat vielä paremmin, jolla on vielä enemmän säästöjä sinun iässäsi ja niin edelleen. Sen sijaan kaikki tuo energia kannattaa keskittää omaan tekemiseen.

Ihmettelen myös hieman, että mistä kumpuaa voimakas tarve kyseenalaistaa se, että joku säästää ja sijoittaa tavoitteellisesti. Toki itsekin kritisoin heitä, jotka luovuttavat oman taloutensa hallinnan muille, mutta ainakin minulla on siihen varsin hyvät perusteet. Ei vaadi nimittäin minkäänlaista taitoa kuluttaa kaikkea tilille tulevaa rahaa. Sen sijaan taitoa vaatii pitää edes osa rahoista itsellään.

Sitä paitsi: tänään säästetty euro on tulevaisuudessa moninkertaisesti arvokkaampi jopa inflaatio huomioiden.

Lue myös:

Laita blogi tilaukseen alta, niin et koskaan missaa yhtään postausta!

Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!

Tervetuloa mukaan miljoonajahtiin!

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa:

Mitä mieltä olet? Kommentoi, niin jutellaan lisää!