Kuinka päästä eroon veloista

young troubled woman using laptop at home

Kuinka päästä eroon veloista? Kirjoitin aiemmin viidestä stepistä, jotka jokaisen tarvitsee ottaa tullakseen miljonääriksi. Tämä kirjoitus keskittyy niistä ensimmäiseen eli veloista eroon pääsemiseen. Sivu sisältää mainoslinkkejä.*

Taustaa

Minulla on henkilökohtaista kokemusta veloista. Kuten kirjoituksessa Mistä kaikki alkoi kuvailen, oli minulla aikanaan yli 4000 euron edestä pikavippejä, parilla tonnilla kulutusluottoja ja yli 4000 euron edestä opintolainaa. Velkaa oli siis yhteensä yli 11 000 euroa.

Olin velkakierteessä, jossa vanhojen velkojen kuittaamiseen oli pakko ottaa uutta velkaa, ja lainata rahaa myös kavereilta sekä sukulaisilta. Onneksi olin juuri saanut työpaikan, josta sain tuloja. Kovalla kurinalaisuudella nousin velkahelvetistä lopulta vain kolmessa vuodessa.

Tilanne tuntui kuitenkin täysin toivottomalta ja olin lähellä menettää luottotietoni. Jonkinlaisena herätyksenä toimi se, kun teleoperaattori kieltäytyi antamasta laskulleni enää maksuaikaa, vaikka kyseessä oli vasta kyseisen laskun ensimmäinen eräpäivän siirto.

Sain myös arvokasta henkistä tukea puolisoltani silloin. Kannattaakin kertoa omasta tilanteesta avoimesti jollekin läheiselle.

Kerron seuraavassa omaan kokemukseeni pohjautuen, kuinka päästä eroon veloista.

Tilanteen tekeminen näkyväksi

business money research paper
Photo by Nataliya Vaitkevich on Pexels.com

Ensimmäinen askel velkahelvetistä pois pääsemiseen on tilanteen tekeminen näkyväksi. Tämä vaatii tietynlaista nöyryyttä ja tosiasioiden myöntämistä itselle. Pakoilun ja avaamattomien kirjekuorten on loputtava.

Tä kannattaa aloittaa kirjaamalla paperille ihan kaikki velat: summat, eräpäivät ja velkojien nimet. Kannattaa myös soittaa jokainen velkoja läpi ja pyytää laskuille lisää maksuaikaa tai yrittää pilkkoa niitä. Tämä on hivenen nöyryyttävää, mutta kun oman tilanteen kertoo rehellisesti, suhtautuvat velkojat siihen yleensä ymmärtäväisesti.

Tämän jälkeen kannattaa katsoa, voiko jotkin veloista maksaa heti. Kannattaa aloittaa pienimmistä ja niistä, joissa on kovin korko ja joiden eräpäivää ei voi enää siirtää. On nimittäin motivoivaa, kun velkojien määrä listalla vähenee.

Näiden vaiheiden jälkeen hallinnan tunne palautuu, eikä tilanne tunnu enää yhtä epätoivoiselta. Voi tosin olla, että joudut ottamaan vielä lisää lainaa maksaaksesi vanhoja velkoja, joita ei vaan voi enää jättää maksamatta. Tämä kannattaa kuitenkin pitää likimain ainoana poikkeuksena, jolloin lisävelkaa voi ottaa.

Ulosottoa ei tarvitse pelätä. Se itse asiassa usein auttaa saamaan tilanteen hallintaan, kun muita keinoja ei enää ole. Tämän jälkeen lisävelkaa ei yksinkertaisesti saa enää mistään.

Jos sinulla tai läheisellä on velkaantumiseen johtanut ongelma, kuten peliriippuvuus, kannattaa tähän hakea ammattiapua. Muutenkaan ei pidä arastella avun hankkimista esimerkiksi Takuusäätiöltä.

Budjetin laatiminen

pexels-photo-45112.jpeg
Photo by Dom J on Pexels.com

Budjetointi on klisee, jota toitotetaan jokaikisessä taloudenhallintaoppaassa. Sille on kuitenkin syynsä. Jos ei nimittäin tiedä, minne raha oikein menee, on mahdonta pysyä kärryillä, ja raha vain katoaa aina jonnekin. Verkkopankki on oiva apuväline sen selvittämiseen, minne rahat ovat menneet.

Kirjaa ensin ylös nettotulosi (käteen jäävä osa tuloista) ja pakolliset kulusi kuten asuminen, pakolliset vakuutukset, sähkö, vesi, puhelin- ja nettiliittymä, liikkuminen ja ruoka. Nämä ovat siis kuluja, joita ei voi välttää mitenkään.

Tämän jälkeen katso, paljonko sinulla on kulunut rahaa kaikkeen muuhun eli esimerkiksi harrastuksiin, kuukausimaksulliseen viihteeseen, hankintoihin ja heräteostoksiin.

Ensimmäisen ryhmän kulut kannattaa yksi kerrallaan kilpailuttaa, jotta ne saa mahdollisimman mataliksi. Toisen ryhmän kulut kannattaa karsia niin vähiin kuin mahdollista, kunnes velat on maksettu.

Tosin liian kunnianhimoinen ei kannata olla, vaan jättää mieluummin pieni ylimääräinen summa yllättäviä (pakollisia) menoja varten. Esimerkiksi ruokakulut tulee helposti aliarvoineeksi, ja joskus on yksinkertaisesti pakko ostaa jotain.

Kun nettotuloista vähennetään pakolliset kuukausittaiset menot ja jätetään pieni ylimääräinen maksuvara, saadaan summa, jolla lainoja on mahdollista kuukausittain lyhentää.

Suhtautumiseni velkojen maksuun on melko tiukka. Lähden siitä, että kaikki ei välttämätön kannattaa yrittää karsia pois, jotta velat tulevat mahdollisimman pian maksetuiksi. Tämä ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Esimerkiksi useiden vuosien kittuuttaminen tällä tavoin ei ole enää kovin ihmisarvoista elämää.

Laadi veloille maksusuunnitelma

photo of planner and writing materials
Photo by Bich Tran on Pexels.com

Nyt tiedät, paljonko sinulla on velkaa, milloin laskujen eräpäivät ovat ja paljonko sinulla on varaa lyhentää velkoja kuussa. Tämän jälkeen on aika laatia maksusuunnitelma eli katsoa konkreetisesti, mistä tuloista lyhennetään mitäkin velkaa.

Kannattaa merkitä kunkin velan kohdalle ihan vaikka kynällä, että milloin kyseinen velka maksetaan. Jos eräpäivästä myöhästyy hieman, ei tämä yleensä ole vakavaa, kunhan pysyy velkojien kanssa sovituissa maksusuunnitelmissa.

Jos sinulla on mahdollisuus kasvattaa tuloja esimerkiksi turhaa tavaraa myymällä tai ylitöitä tekemällä, kannattaa näitäkin hyödyntää velkojen maksussa.

Lopeta ostaminen

happy woman shopping online at home
Photo by Andrea Piacquadio on Pexels.com

Suosittelen älä osta mitään -mantran hokemista omassa päässä niin kauan, kun velkaa on jäljellä. Shoppailu ja verkkokaupoissa pyöriminen on lopetettava kokonaan, jotta pääsee turhista heräteostoksista. Samoin mainoskirjeet kannattaa perua ja välttää muutakin mainonnalle altistumista.

Shoppailun sijaan tylsyyttä pitää oppia tappamaan muulla tavoin. Jos ehdottoman pakollisia hankintoja täytyy tehdä, kannattaa ne ostaa käytettynä. Toki yksittäisenä poikkeuksena voi sallia itselleen jonkin heräteostoksen, mutta pääsääntöisesti kaikesta ostamisesta kannattaa luopua.

Lopuksi

silhouette photo of man standing near the edge of concrete pavement
Photo by Alexandr Podvalny on Pexels.com

Tässä ovat omiin kokemuksiin perustuvat vinkkini, kuinka päästä eroon veloista. Velkahelvetti voi tuntua toivottomalta, mutta kaikesta selviää. Tärkeintä on aloittaa tilanteen kartoitus. Ei huomenna tai ensi maanantaina, vaan nyt.

Tie ulos veloista voi edellyttää maksuhäiriömerkintää, ulosottoa ja oman elintason karsimista minimiin, mutta se ei tee kenestäkään yhtään huonompaa ihmistä. Itselleen kannattaa olla armollinen. Tuleepahan opittua talouden hallintaa kantapään kautta ja samalla saa arvokasta kokemusta loppuelämää varten.

Lue seuraavaksi: Miten saada rahaa? 100+ keinoa hankkia rahaa!

Lue lisäksi: 10 parasta vinkkiä asumiskulujen alentamiseen

Laita blogi tilaukseen alta, niin et koskaan missaa yhtään postausta!

Pyrin tässä blogissa jakamaan hyödyllistä tietoa säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan liittyen sekä auttamaan myös sinua saavuttamaan unelmasi. Julkaisen uuden kirjoituksen aina sunnuntaisin. Laita blogini seurantaan, jotta et jää mistään paitsi!

Tervetuloa mukaan miljoonajahtiin!

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa:

2 vastausta artikkeliin “Kuinka päästä eroon veloista

Mitä mieltä olet? Kommentoi, niin jutellaan lisää!